Törmäsin tässä Keravan juna -asemalla illalla töiden jälkeen kotiin mennessäni miehen. Hän hilpeästi toivotti Jeesuksen kristuksen rauhaa. Käännyin tietysti tervehtimään vastaavalla sävyllä, mutta ilman hengellisiä konnotaatioita. Sillä tapani on vastata, kuten arvelen toisen huutavan. En mieti niin kovasti sanoja vaan äänensävyjä. Syyksi reagointiinsa hän mainitsi sen, että vaikutan jotenkin erilaiselta kuin kaikki muut.Kiinnitti huomiota "kirkkaisiin silmiin", joiden kohdalla viittasin vain siihen että en käytä huumeita. Mainitsin tämän seikan koska raittius voi aiheuttaa sirmakkuutta, mutta toisaalta amfetamiinipäissään voisi saada vastaavia ilmiöitä, ja halusin varmistaa tämän asian. Reagoinnistani toinen päätteli että olen selvästi avomielinen, kiinnostunut ja iloinen henkilö. Sanoimme käsipäivät.
Hän varmaan ajatteli että syy ponnahtelevaan valppaanorientoituvaan hahmooni olisi se, että eläisin Jeesus sydämessä. Samasta syystä hän ajatteli että vastasin hänelle iloisesti. Hän ei tiennyt että kykenen tämänlaiseen iloiseen reagointiin vain siksi, Jeesus ja Jumala ovat minulle kysymyksinä aivan irrelevantteja, turhia ja epäkiinnostavia.
1: Toki minulta saa vihaisuutta, mutta se kohdistuu kiinnostaviin asioihin, eli uskonyhteisöihin, jotka käsittääkseni empiirisesti (vaikkapa vaa -alla tai kiikarilla katsoen) toimivat siinä yhteiskunnassa jossa minä kävelen. Ja siihen että vastaan siten kuin koen minulle huudettavan.
En hennonut pilata ihmisen iloa viittaamalla sirmakkuuteni syyksi liikuntaa ja uskonnottomuutta. Sillä uskovaisena ollessani silmien takana oli aina pieni aavistus valtavasta epäonnistumisesta. Kenties vastaava koskee niitä luterilaisia jotka "omalla tavalla uskoen" muodostavat kontrastin minulle. He, joiden silmät ovat sameat ja mieli huuteloihin reagoimaton.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!