Kun tietokonepelejä lähestytään teoreettisesti, on tavallista lähestyä asiaa siten, että peli tarjoaa sarjan ajattelua tai refleksejä vaativia haasteita, jotka voivat vaikeutua pelin edetessä. Haasteet voivat syntyä toisista pelaajista, tai olla puhtaasti "ohjelmassa olevia algoritmeja". Pelaaja taas on interaktiossa pelin kanssa, ja tätä kautta hänellä on pelimaailma jonka manipulointiin hän tavallaan ryhtyy ja jossa hän ajan kanssa kehittyy.
Kun pelistä saatuja tietoja ja taitoja käytetään tehokkaasti, syntyy onnistumiskokemuksia. Tämä on kivaa. Saamme endorfiineja abstraktista maailmasta, jossa on plasmakivääreitä eikä sitä tylsää seksiä jota arkielämä on pullollaan. Tai siis... Pahimmillaan hauskasta tulee pelihimo, josta taas tulee pakkomielle, jolloin syntyy aktiivipelaajia. Heille pelaaminen on kuin toinen työ. Heistä tulee usein taitavia. Se, että pelaaja selviää kovista haasteista joiden läpäiseminen on epätodennäköistä muille, on pelitaitoa.
Monesti pelissä tarvitaan myös optimointia. Tämä on tavallista etenkin strategisisssa peleissä joissa rakennetaan hahmoa. Esimerkiksi monissa MMORPG -peleissä hahmon statistiikan kehittäminen juuri sopivaan tehtävään on tärkeässä osassa. Optimointi on sitä että tunnetaan pelimaailma ja tätä kautta tehdään järkeviä valintoja joita kautta haasteiden vaikeustaso romahtaa. Tätä ei pidetä usein huijauksena vaan järkevänä pelaamisena. Vaikka sitä kautta saadaan asia joka on toiselle pelihahmolle epätodennäköisesti ratkeava, todennäköiseksi.
Kuitenkin on olemassa myös pelaajia, joiden taito perustuu ohjelmointivirheisiin. Useissa peleissä on bugeja ja häiriöitä. Ja tätä kautta voi syntyä omituisia porsaanreikiä. Nämä tuntien peliin saa epäreilua etua jossa kysymyksessä on vain ja ainoastaan se, onko tälläinen pelissä oleva "pelitasapainovirhe" tiedossa vai ei, ratkaisee potin. Kovakaan pelaaja ei välttämättä piekse bugiaukon käyttäjää. Näiden aukkojen käyttäminen on usein mekaanisesti helppoa, joten niiden käyttöä pidetään usein huijauksena. Vaikka toisaalta tälläisen aukon löytäminen voi vaatia laajan pelitodellisuuden tuntemisen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!