Vanhan vitsin mukaan filosofin taskuun saama maisterin tutkinto on lupa jota ennen on leikittävä itsekriittistä, ja sen jälkeen voi aina olla oikeassa ilman itse -epäilyn ripettäkään. Tätä vitsiä mukailevat Mika Sipuran ajatukset. Hän esittää pettymystä filosofiaa kohtaan : "Filosofian oppikirjojen alkusivuilla filosofian kerrotaan kyseenalaistavan itsestäänselvyyksiä. Ammattifilosofiksi ryhtymisen edellytyksenä pidetään yhden kielen hallintaa. Myöhemmillä sivuilla filosofian harjoittaminen paljastuu ammoin kuolleiden mielipuolien horinoiden ulkoluvuksi, ja kieli kapulakieleksi. Keskustelut filosofien kanssa paljastavat alan keppihevoseksi, jonka avulla naamioidaan (poliittiset) mielipiteet mukaperustelluiksi totuuksiksi."
Mainittu asia on sinänsä totta. Filosofia kouluaineenahan esittää samanaikaiseti kannustavansa omaan ajatteluun. Mutta samalla perinteet pidetään mukana ja filosofian kokeessa tentataan osaako jonkun tietyn äijän yhdistää tiettyyn ajatukseen ja leikkiä niillä. Ja terminologiaa satelee.
Myös "Unkurissa" asiaa päivitellään. Etenkin asiaan liittyvää jargonin täyttämää tavaraa, jossa lähteistetään lähteistämisen vuoksi. "monesti ihmiset kuvittelevat filosofin olevan syvällinen, jos he eivät ymmärrä lukemaansa. vaikeaselkoisuutta pidetään älykkyyden merkkinä. mutta ei ole mitään syytä, miksi filosofisten teosten pitäisi olla vaikeita ja pitkästyttäviä. viisaus ei edellytä erityistä terminologiaa tai kieltä. jokainen vaikeatajuinen filosofi tarjoaa meille valinnan: joko hän ei osaa selittää asiaansa selvästi, tai lukija itse on tyhmä. kannustaisin syyttämään filosofia. läpitunkematon filosofinen jargon peittää usein tieteensä tyhjyyden."
Unkurin lausunto tarjosi minulle hieman ponnahduspintaa asiasta eteenpäin. Sillä asiassa on vielä kolmaskin vaihtoehto. Tämän ajatuksen aihepiiri on tullut konkreettisesti mietintöön nyt, kun puolisoni on aloittanut opettajanvirkansa.
Tosiasia on, että alan osaaminen ja opettaminen ovat kaksi eri asiaa. Tämä on tietysti itsellänikin tuttua : Olenhan istunut monillakin luennoilla (tekemässä muistiinpanoja, koska puolisollani on kasa outoja allergioita.) Siellä olen huomannut että professorit osaavat alaansa, mutta eivät osaa tuoda sitä juurikaan esille. ; Tätä kautta luennoijan selitys näyttäytyy helposti jargonkasana. Hän itse ymmärtää asian, mutta kukaan ei kykene jakamaan tätä ymmärrystä. Tällöin muistiinpanoihin ilmestyy vain sanelusta kirjoittamista.
Yksi erottava tekijä on tietysti jargon ; Professorit osaavat sen ja hyvät ja olennaiset erottelut ovat oikeasti käteviä. Siksi käsitteitä syntyy helposti hyvinkin paljon. (Katsokaa vaikkapa tämän blogin sanahakemistoa ja itkekää epäonnesta...)
Filosofian kohdalla tilanne on ongelmallinen. On nimittäin vaikeaa sanoa onko hyvän filosofin peräti pakko olla samanaikaisesti hyvä opettaja ; Koko perustelun idea perustuu ajatusten painoarvon arviointiin. Tämä vaatii aina kommunikaatiota. Ja jos auktoriteetin kopiointia ei pidetä vakuuttumisena, arviointi voidaan tehdä jos ja vain jos asia (1) menee ymmärrettävästi läpi, eli argumentin rakenne välittyy ja (2) kohde osaa tulkita sitä, eli ymmärtää mikä siitä tekee sen argumentin.
Esimerkiksi Sokrates kävi hyvinkin arkikielisiä keskusteluja. Hän ei jauhanut diskursseista ja tietorelativismista eikä floodannut (Unkurilta lainaten) "pitkäpiimäistä kopipeistattua sanahelinää. niissä lainataan foucaultia 128 kertaa, descartesia 149 kertaa ja nancya 184 kertaa" Moni asia on tietysti muuttunut sen jälkeen.
Nyttemmin sivistyneistö ei astele paljain jaloin rahvaan parissa, vaan erottautuu sofistikoituneesti rahvaasta jonka yläpuolelle hän kohoaa patsaankaltaisena lyijynraskaana kullanhohtoisena enkeliolentona. Siitä tuleekin paljon parempi olo. Sitä tuntee pursuavansa viisautta.
Sääli vain että kukaan ei ymmärrä kun tätä viisautta jaetaan ympäristöön. On vaikeaa tietää mitä tehdä opettajalla joka ei osaa opettaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!