lauantai 11. syyskuuta 2010

Eikö se riitä?

Uskonnottomuuteen liitetään varsin usein esitys siitä että elämä on onnetonta. Esimerkiksi tänään "Metro" -lehden tekstiviestipalstalla peräti sanottiin että uskonnoton elämä "ei riitä". Tämäntyyppisessä keskustelussa nostetaan hyvin usein se, miten uskonnoton elämä on laadullisesti huonoa. Se on "vain" maallista elämää, jossa tumpeloidaan vähän aikaa ja se on sitten siinä.

Uskovaisten ylenkatseellisissa säälipuheissa uskonnoton on onneton ja elämä on huonoa. Uskonnottoman ainut onni on siinä että elämä kestää vain vähän aikaa.

Minun on helppo ymmärtää niitä uskovaisia, joista maailma on niin ihmeellinen asia, että he liittävät siihen jumalallisia piirteitä. Toki tässäkin ajattelussa yhteys ei ole millään lailla rationaalinen tai tieteellinen. Mutta siinä on jotain eettistä sävyä. Se sentään muistuttaa että elämä on kuitenkin paikoitellen varsin hieno juttu.

Tämäntapainen tämänpuoleisen ja maallisen elämän kutsuminen etuliitteellä "vain" on perussävyltään pakotetusti "maanpäällistä taivallusta halveksiva". Se on toki argumenttina yhtä pätemätön kuin maailman kauneuden suora liittäminen. Mutta tämä on sen lisäksi "epäeettinen" ja "ruma" katsaus elämään.

Toki minunkin on helppo yhtyä siihen että maailma on jo luonnon toimintaperiaatteiltaan varsin raadollinen paikka, jossa tapahtuu pahoja asioita eikä se ole oikeudenmukaisuus ei ole normi. Emmekä me ihmisetkään tee sitä paremmaksi. Mutta tämä pahan ongelman suuruus ei saa minua halveksimaan tämänpuoleista elämää niin että liittäisin siihen sellaisia käsitteitä kuin "ei riitä" tai "vain".

Jopa minulle, vanhalle synkistelijälle, se, että tämänpuoleiseen elämään voidaan ja uskalletaan liittää noin suoraan ja väistämättä sellaisia sanoja kuin "onneton" ja "masentava" herättää lähinnä kysymyksiä siitä, miten onneton lausunnon esittäjä on:
1: Argumentti voidaann itse asiassa nähdä hedonistisena. Tällöin se kumpuaa riittämättömyydentunteesta. Eli jos ihminen ei osaa jotain ja epäonnistuu, tästä seuraa pettymys. Tätä kautta kateus ja se, että ei osaa kestää omaa erehtymistä ja virheitä ovat kantavana voimana. ~ En ole keksinyt tätä! ; Olen ihan oikeasti kohdannut uskovaisen, joka piti kaikkea epäonnistumista, jopa Lamborghinin saamatta jäämistä, pettymyksenä, joka pilaa tämänpuoleista elämää. Hänestä tuonpuoleinen elämä paratiisissa auttaa mietteenä selviämään kaikista näistä - kenties turhanpäiväisistäkin mutta tunteissa vaikuttavista - pettymyksistä.
2: Tätä kautta minun on toki helppo ymmärtää että jos uskoo sellaiseen uskontoon jossa monet minun tuntemat ihmiset joutuu Helvettiin, ja jossa omaakin osaa kidutuspenkin ulkopuolelle pitää kilvoitella päivittäin. Kyllä, se voi tehdä tämänpuoleisesta "vain" ja jotain ahdistavaa joka sellaisenaan "ei riitä". Tämä kääntää alkuasetelman ja uskonto näyttäytyykin elämänlaatua huonontavana voimana.

Ilman (1) kermaperseistä hienohelmaisuutta ja (2) teologista kilvoittelun ahdistusta minun on sen sijaan vaikeaa nähdä elämässä sitä "vainta" joka tekee siitä "riittämättömän". Jopa kyynisimmälle ja onnettomimmalle minulle, sille jolle itsemurha on valikoimarepertuaarissa, joka ikinen elossa vietetty päivä on statement. Ja se on päinvastainen "ei riitälle".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.

Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.

Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.

Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.

Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.

En carde ; Sa varaudu!