Kommunistit keskittyivät siihen että maailma on luokkaretki. Ja työläistä sorretaan. Tässä keskiössä oli vallankumous. Vasemmisto on aina hieman suhteessa tähän ajattelutapaan. Toisaalta vasemmistolaiset ovat perinteisesti suosineet myös psykoanalyysiä.
Näiden yhdistäminen tuntuu vaikealta. Sillä kun psykoanalyysin tarpeessa olevaa vituttaa, hän menee terapiaan jossa ei muuteta maailmaa vaan sitä, miten maailmaan suhtaudutaan. Vallankumous sen sijaan keskittyy siihen että kun vituttaa täytyy systeemissä, ulkopuolisessa maailmassa, olla vikaa ja se täytyy korjata.
Ainut vallankumouksellinen asia psykoanalyysissä on se, että sen perustaja Freud oli uskonnonvastainen kun yhteiskunta siihen aikaan muuten oli uskontomyönteinen. Uskonnon ja psykoanalyysin synteesejä, joissa on tiettyä kauneuttakin, on tuotu esiin. Tosin jokainen esiintuotu asia ole ollut (edes) kaunis. ja niitä lukiessa tulee väistämättä mieleen Marxin puheet siitä miten uskonto on ooppiumia, joka pitää kansan rauhallisena. Sillä uskonto saa ihmiset synnintuntoon, säätämään päätään, silloinkin kun vika on todellisuudessa.
Useinhan ihmiset valitsevat näkemyksensä siten että se pönkittää taustalla olevia asioita. Esimerkiksi vapauttamista ja systeemiä vastaan taistelua korostavien luulisi korostavan tyyliä jossa asioita ei pidetä jonain "omana asiana" joka lähtee asiasta eristyneessä huonetilassa keskustelemalla joka muuttaa omia näkemyksiä eikä todellisuutta.
Toki olen pitänyt tätä ihmisten taipumusta hieman hassuna, jopa typeränä. Mutta nyt kun selvästi kohtasin jotain joka ei tältä näytä, olen niin hämmästynyt että en edes osaa olla vasemmistolaisten puolesta ylpeä. Sen sijaan mieleen hyppää pahat sanat : "Ristiriita", "epäkoherentti"...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!