Jossakin minulle nimeltä tuntemattomasa mutta melko vanhassa televisiosarjassa on jakso, jossa selitettiin paljon feminismistä ja psykoanalyysistä. Tästä jaksosta jäi mieleen erityisesti se, miten miehet tekivät arkeologista tutkimusta kaivamalla esineitä ylös, kun taas naiset tekivät lopussa historiaa kaivamalla esineitä takaisin maahan.
Jaksossa selitettiin myös miten "history" -sana on maskuliininen koska se voidaan jakaa kahtia "his story". Tätä kautta historia kertoisi hänen(nimen omaan mies) tarinansa. Sana historia ei toki ole syntynyt noin, mutta se on ajatuksena ihan kiinnostava. Sillä historiasta tuntuu tekevän kiinnostavan ja elävän juuri tarinat. Tämä ei tarkoita sitä että historian tekijäntyö ei olisi eksaktia jopa mekaanisuuteen ja maan ruuduttamiseen asti. Mutta kivensirusta tekee kiinnostavaksi kuvitelmat ihmisistä jotka sitä ovat käyttäneet nuolenkärkenä.
Tosiasiassahan historia -sana juontuu Herodotoksen "Historíai" -teoksesta. Perussanana ei ole tarinan häivä, vaan kreikan kielen "tutkimusta" tarkoittava sana. (Televisiosarja oli kiinnostava ja oikeassa, mutta se ei ollut historiallisesti tarkka.) Se, mikä Herodotoksen teoksesta tekee kiinnostavan on se, että häntä pidetään "historian isänä" : Historia on kuitenkin menneisyyden tutkimusta. Herodotos sen sijaan oli tunnettu matkustaja : Hänen kirjansa ei kerro menneisyydestä vaan hän kokoaa sitä mitä hän on itse nähnyt ja mitä hän on kuulopuheena kuullut.
Jos Herodotoksen kirja olisi televisiosarja, se olisi enemmän "Lonely Planet" -sarjaa kun edes "Antiikkia, antiikkia". Herodotos oli turisti ja hänen kirjansa oli enemmän hänen tarinansa, kuin moni voisi ensivilkaisulla luulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!