Maanantaina törmäsin Helsingissä varsin erikoiseen veikkoon. Hän toimi työkseen musiikkimanagerina. Hän kyseli minulta, että minne hän voi tulla kuuntelemaan kun minä soitan. Tämä oli mielenkiintoinen kysymys, koska hän ei tuntenut minua.
Hämmästykseni ilmeni muodossa "Miten päättelit soittojutun, näytänlkö minä muka muusikolta?" Hän ei vastannut aluksi mitään, mutta pienen tauon jälkeen hän mainitsi "Retorinen vastaus". Tässä on tietysti se tosi että retoriseen kysymykseen oletetaan tiedettävän vastaus ilmiselvästi, joten vastausta ei tarvitse sanoa. Oikea vastaamistapa retoriseen kysymykseen olisikin siksi retorinen vastaus.
Kuitenkin kysymykseni oli aito. Aidon kysymyksen erottaminen retorisesta kysymyksestä on vaikeaa.
Tämä näyttää miten periaatteessa on mahdollista väärinkäsittää aito kysymys retoriseksi kysymykseksi. Tällöin tekstistä saa usein manipulatiivisen, alleviivaavan tai pilkallisen kuvan.
Toisaalta se antaa myös puolustautumiskeinon niille jotka ovat todella manipulatiivisia, alleviivaavia ja pilkallisia ja jotka käyttävät retorisia kysymyksiä niin. (Toki retorisia kysymyksiä voidaan käyttää muutenkin.) He voivat aina sanoa että he eivät tarkoittaneet kysymystä retoriseksi, vaan pikemminkin kertovat avoimesti että tähän kohtaan saa vapaasti ja itse miettiä vastauksen eli syytös ilmiselvyydestä "kertoisi vain tulkitsijasta".
1: Toki tästä seurauksena olisi se, että retoriset kysymykset eivät alleviivaisi asian ilmiselvyyttä vaan olisivat ikään kuin näytteenä arvailujen ja oletusten paikasta. Eli osoittavat ne paikat joissa kirjoittajan logiikan seuraaminen vaatii todistamattomia oletuksia. Jos ne olisivat "aitoja avoimia kysymyksiä" niihin "ei olisi vastausta". Näin jokainen tälläinen kysymys tekisi logiikan seuraamisesta enemmän arvailunvaraisempaa ja jokainen tälläinen kertoisi että takana on yksi tulkinta, ei tieto joka olisi ottava totena. (Jos pitää perustelua todenmetsästyksessä tärkeänä, kuten minä.)
Retorisiin kysymyksiin sopii selvästi retorinen vastaus. En ole läheskään yhtä varma siitä, pitäisikö avoimiin kysymyksiin antaa avoimet vastaukset. Vai pitäisikö ne jättää kysymyksiksi, arvoituksiksi, ilman että väkisin laittaa niihin vastauksia ollenkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!