Juttelin naapurissa asuvan taijiquanin hajoittaja Steven kanssa itsepuolustuslajien systemointiperinteistä. Keskiöön nousi se, miten ne kuvataan. Itämailla ja länsimaissa systeemit ovat erilaiset.
Euroopassahan keskiössä ovat asennot sekä niistä toiseen siirtymisen kuvaaminen. Tekniikka on se, kun asennosta toiseen siirrytään.
Tekniikoiden kuvauksia tuetaan sillä että lisäksi tarkemmin määritellään iskut - esimerkiksi miekan kohdalla se lyödäänkö alhaalta ylös, vasemmalta oikealle, ja kumpi terä edellä isku tehdään - ja erilaiset askeleet - kuten se, edetäänkö vai peruutetaanko ja mennäänkö edessä olevalla jalalla vai takajalalla, käännetäänkö matkalla katseen suunta, jne. Näin tekniikka on analysoitu, se esitetään kolmella tasolla. Näin saadaa eksaktisti määriteltyä lukuisa määrä eri tekniikoita, joista talteen otetaan ne yhdistelmät jotka toimivat ja ovat mahdollisia.
Taijissa sen sijaan määritellään liikkeet. Niitä opetetaan systeemistä riippuen eri lukumääriä. Liikettä ei ole analysoitu samalla tavalla, vaan sen sijaan jokainen liike on kuvattu erikseen hyvin tarkasti. Kävelyn yksityiskohdat ja muut ovat ikään kuin sivutuote, joka tulee varsinaisesta liikkeestä.
Tosiasiassa molempi tapa on toimiva. Niiden ajattelumaailma vain on erilainen. Jos keskityt asentoihin, liike on se, mikä on niiden välillä. Ja jos keskityt liikkeisiin, asennot ovat se, minkä kohdalla liikkeestä toiseen vaihdetaan.
Loppujen lopuksi voidaan puhua samoista asioista molemmilla tavoilla. Mutta ajattelutavan eron vuoksi niitä on vaikeampi ymmärtää. Tavallaan kun asiaa oppii katsomaan yhdellä tavalla, maailma toimii ikään kuin se todella olisi niin. Muuta tapaa on vaikeampi ymmärtää. Eräällä tavalla ne ovat ensisijassa pedagogisia välineitä. Ne ovat muistisääntöjä siihen miten kamppailun strategia toimii maailmassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!