Italowestern, eli spagettiwestern, taas on 1960 -luvulla alkanut italialaisten tuottama westerntyyli, jota tehtiin pienellä budjetilla. Niissä karjapaimenet puhuivat italiaa - tai jossain tapauksissa englanninkielisellä dubbauksella siten että huulet eivät synkkaa sanojen kanssa, vaan puhuvat italiaa. Niissä maailma oli väkivaltaisempi ja kyynisempi. Esimerkiksi Sergio Leonen "Hyvät pahat ja rumat" -elokuvassa kaikki hahmot ovat melko häikäilemättömiä. Niiden tunnistaminen onnistuu siten että esittelyjaksossa naaman viereen kirjoitetaan kuka on kukakin. Tässä Leonen elokuvassa hyvä ja paha tunnistetaan mustista ja valkoisista hatuista. Mutta toisin kuin USA:laisissa mallineissaan, se onkin niitä ainoita erottavia elementtejä.
Moraalisesti katsoen italowesterneissä on epätasaisemmat ja rosoisemmat hahmot. Sankaruus syntyykin lähinnä taitojen kautta. Tietenkin monessa muussakin lajityypissä sankarin hyveellisyyden lisäksi sankaruuteen kuuluu olennaisesti taito. Ja se, kuka selviää loppuun asti on usein elokuvaohjaajan kannanotto siihen, mikä on hyvää ja pahaa. Mutta italowesterneissä kaikki hahmot ovat tässä sellaisia että puhtaasti hyveellistä sankaria saa hakea melko ahkerasti.
Kuitenkin mielestäni lajityypissä on kysymys "pelkistämisessä". Italowesternin kohdalla pelkistäminen näkyy pääasiassa kahdella tavalla:
1: Visuaalisuutta korostava, liioitteleva kuvasto. Tästä elokvan nähneille vahvana esimerkkinä on vaikkapa "Django". Se alkaa kuvassa, jossa mies raahaa arkkua perässään kävellen. Elokuvassa ammutaan paljon ihmisiä, ja ruumisluku on melkoinen jo ennen kuin arvon herra pääsee arkkuineen kaupunkiin. Kaupungissa arkusta kaivetaan esiin konekivääri ja sillä päästellään pahoja poikia kovasti päiviltä. Elokuvan loppukohtauksessa on visuaalisesti näyttävä kumartelukohtaus. Ristin edessä ollaan polvillaan. Mutta ei katuvana, vaan ristiä käytetään tähtäyksessä apuna. (Tätä tarvitaan kun sankarin kädet on murjottu.)
2: Visuaalisuutta korostava, minimalistinen ja maalaileva kuvaus. Erikoislähikuvat kasvoista ja laajasti maisemaa mukaan ottavat maisemakuvat ovat runsaita. Koiran tien yli kävely, kyräilevät pitkät katseet ja keiton syöminen voivat viedä elokuvasta paljon minuutteja. Asioita tarkkaillaan ja maalaillaan epätavallisen paljon. Syynä on tietysti osittain elokuvien pieni budjetti, mutta siitä ainakin tuli myös tyylikysymys.
Voisi siis sanoa että eräällä tavalla spagettiwesternit ovat sävyltään surrealistisia. Ei siis ihme, että minä tykkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!