'Routalempi: "Se on kiinailmiö" ... "Korkean verotuksen maiden yritykset vie tuotannon maihin, joissa on halpa työvoima" ... "Kiinassa taas on eurooppailmiö, jossa halpa työvoima viedään sinne missä on korkeet verot." ... "Se on jännä se. Siks korkee elintaso ja matala verotus ei koskaan kohtaa, ne on koko ajan matkalla toistensa luokse."'
(Pasila, jakso "Kiinalainen työvoima")
Tiedättehän sen, miten maailma on luotu noudattamaan Murphyn lakia. Se tarkoittaa sitä, että asioilla on tapana mennä pieleen. (Joku näsäviisas, kuten minä voisi kutsua tätä normaalielämän termodynamiikan toiseksi pääsäännöksi.)
Se on pohjimmiltaan sitä, että elämässä se mitä haluamme muuttuu aina vaikeaksi. Jos haluamme talomme myydyksi, lisäämme tarjontaa. Jos taas haluamme ostaa talon, lisäämme kysyntää. Kysyntä kasvattaa hintaa ja tarjonta vähentää sitä. Taloesimerkissämme molempien toiminta johtaa hänelle itselle haitallisesti. Voimme silti vain toivoa, että he kohtaavat. Sama ilmiö ei tietenkään koske vain taloja, vaan kaikkea. Jos tuotamme maitoa, maidon litrahinta laskee, jos juomme, se nousee. Jos taas haluamme töihin, alalle tulee kilpailua, joka tarkoittaa sitä että työnantaja saa halutessaan halvemmalla työntekijän. Joku on aina valmis antamaan periksi. ("Parempi huonopalkkainen työ kuin ei työtä lainkaan".)
Minulla on hieman samanlainen ilmiö kameran kanssa. Minulla on usein kamera mukana, kuvaan pieniä ja suttuisia kuvia paljon ja toivon että joku niistä olisi hyvä. Eilen toteutui vanha laki, eräänlainen Murphyn lain korollaari; "Kun kamera ei ole mukana, sattuu parhaat asiat."
Tästä ehkä dramaattisin esimerkki oli viime kesäaikana (touko-elokuun väli) puolisen tuntia Korson taivaalla näkynyt haloilmiö, jonka tasoista en ollut ikinä nähnyt, paitsi ihan parissa kuvassa. No, kamera oli tietysti kotona. Eilen taas, kun tulin AMK:lta (joka mainiosti yhdistää ammattikoulujen teoreettisuuden yliopistojen käytännöllisyyteen), lähdin Korson asemalta (jolla joku oli myymässä varastettua sätkäpaperia, sitä tavallista siis) etenemään kotia päin, kun kuulin tutunoloisen vihellyksen. Se oli palokärjen lentoääni. (Kuulostaa paljon rynnäkkökiväärin hylsyltä, joka on asetettu pitkän tikun nokkaan, josta se heitetään kovaa lentoon siten että hylsy pyörii kunnolla.) Siinä se huuteli välistä (kuin elokuvien kotka huutaa hän!). Katselin että jos vaikka näkyisi. Siinä vanhainkodin kulmilla huomasin sitten liikettä sivusilmällä. Siellä on sellainen muurahaispesä. Siinä palokärki pelmusi oikein kunnolla. Oli kaivanut sellaisen kolon että vain punainen pipo siinä heilui. Aivan tohkeissaan oli elikko - ja sen näki. Pääsin hiipimään oikein lähelle. (Tuo ei olisi ollut mitään) Kamera ei tietenkään ollut mukana.
Murphyn laki ei kuitenkaan kohdallani johda pessimismiin. (Näin sen puuhat, ja hauskaa oli ilmeisesti molemmilla.) Se tarkoittaa minulle koko lailla samaa, mitä se tarkoitti ilmiön keksijälle. (Joku nimesi sen sitten hänen mukaansa.) Murphyn asenne ei ollut pessimismiä, vaan yritteliäisyyttä. Hänestä asiat toimivat kunhan ne vain tehtiin siten että ne eivät voi mennä vikaan.
Se siis tarkoittaa suunnilleen sitä, että ei pidä vain "antaa olla", asiat eivät etene omalla painollaan ellei kokonaisuuden edestä tehdä töitä. Laissez-faire kehotuksineen "antakaa meidän tehdä, siis antakaa meidän yrittäjien pyörittää talouselämää vapaasti, älkää te poliitikot sekaantuko talouselämän toimintaan" ei vain toimi. Sillä yrittäjien kannattaa tehdä kartelli, ja kuluttaja menettää tätä kautta kykynsä vaikuttaa asiaan. (Uuden kaupan kannattaa aina liittyä kartelliin, ja kuluttaja voi ostaa muiden tuotteita yhtä helposti kuin sinä voit tänään mennä SIWAan ostamaan bolivialaista maitoa.) Eikä kuluttaja muutenkaan aina tee ostopäätöksiä rationaalisesti. Siksi markkinavoimia on ihan hyvä myös valvoa ja tarkkailla ulkopuolelta. Kaikista parhaiten tämä tietysti toimii, jos valvonta on ainakin osittain kuluttajien hallittavissa.
Tässä kohden minua itseäni on helpottanut kaksi lausahdusta:
1: "Jos ongelmaan ei ole ratkaisua, turha surra, se ei auta. Jos ongelmaan on ratkaisu, turha surra, ratkaisu on."
2: "Jos ongelmaan ei ole ratkaisua, se ei ole ongelma. Se on olotila."
Joku voisi halutessaan vetäistä näistä jonkinlaisia deduktiivisia johtopäätöksiä. Itse löysin yhden aika hauskan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!