Olen netissä keskustellut hieman Jeesuksen historiallisuudesta. Minut tähän provosoi, ei niinkään se että pitäisin Jeesusta epähistoriallisena hahmona tai hänen olemassaoloaan historiallisena hahmona erityisen huonona. Vaan siksi että hänestä esitettiin aika rankka väite. Väite että hän olisi parhaiten todistettu historiallinen hahmo.
Keskustelun varrella tosin tuli selväksi että esimerkiksi Hitleriä ei nähdä historialliseksi hahmoksi koska hänestä oleva evidenssi joka on (1) peräisin hänen oman elämänsä ajalta ja (2) on saatavissa useista eri lähteistä ei ole oikeanlaista historiallisuutta.
Toisaalta niinpä on Jeesuksen aikana eläneistä johtajistakin, kuten keisareista, huomattavasti enemmän todisteita. Jeesushan on mainittu muutamassa ei-kristillisessä lähteessä ja Raamatussa. Ja kaikki nämä on kirjoitettu runsaasti Jeesuksen kuoleman jälkeen. Esimerkiksi keskusteluissa mainittu Tacitus mainitsee Jeesuksen sitä kautta että häneen uskovia on ollut 100 jaa Roomassa ja Tacitus on kertonut mitä nämä ihmiset ovat uskoneet. Tässä mielessä dokumentti todistaa vahvemmin varhaiskristityistä kuin Jeesuksesta.
Tässä mielessä esiin nousi massiivisen dokumenttivyöryn takana oleva Caesar, ajalta ennen kristusta. Ja toisaalta Herodes josta on löytynyt paljon kaikenlaista aineistoa, kuten esimerkiksi kolikoita joissa on hänen kuvansa. Tämänlaisia todisteita Jeesuksesta ei ole.
Josta pääsenkin varsinaiseen aiheeseen. Kristityille nimittäin on niin että heille historiallinen Jeesus ei kiinnosta.
Heitä kiinnostaa ylösnoussut Jeesus. Heistä on tärkeää hokea sellaisia vahvoja väitteitä kuin että historioitsijat ovat todistaneet Jeesuksen vahvemmin kuin ketään muuta historiallista hahmoa. Tässä yhteydessä todetaan myös että historioitsijat eivät tosissaan ole kiistämässä Jeesuksen historiallisuutta.
Historia on yleisesti ottaen ala jossa opetetaan jo aivan perustekemisen tasolla sitä miten historia on usein viitteenomaista. Jeesukseen uskomisen järkevyys ei siis ole sitä että hänet olisi erityisen vahvasti todistettu. Vaan pikemminkin siitä että usein historiaa joudutaan tekemään hyvin viitteenomaisin todistein. Tässä mielessä Jeesuksen todistaminen on pikemminkin olosuhteista johtuvaa kuin evidenssistä johtuvaa todistamista.
Tämänlainen ei kiinnosta koska ihmiset tietävät että Jeesus on totta ja jos tosiasia rapsuttaa tätä korvasyyhyä niin sillä mennään. Jos ei muuten niin viiden minuutin googlettamisella ja wikipedia -tasoisin linkityksin joihin ei ole liitetty analyysiä siitä mitä esimeriksi viitattu aineisto pitää sisällään ja mitä se todistaa ja ei todista.
Tässä mielessä vahvin esimerkki onkin se, miten historiallisen Jeesuksen todistaminen olisi itse asiassa ylösnousseen Jeesuksen kohdalla ongelma. On nimittäin selvää, miten Herodes Suuren haudan löytämisen yhteydessä syntyi keskustelua. Hauta kun piti sisällään muutakin kuin seinät, kuten rikotun sarkofagin. Nämä ovat jotain joiden avulla Herodeksen historiallisuus tulee taatusti varmistettua.
Samoin jos meillä olisi käsissämme Jeesuksen hauta jossa olisi aineistoa jota voisimme tutkia voisimme varmistaa esimerkiksi sellaisia asioita että voisimme ajoitusmenetelmillä varmistaa että onko kuollut haudattu siihen aikaan kuin on väitetty. Jeesuksen ruumis taatusti todistaisi Jeesuksen historiallisuuden puolesta ja Jeesus on varmemmin historiallinen hahmo tämän ruumiin kanssa kuin ilman.
Silti kristityille todistamisperiaate menee siten että mitä tyhjempi hauta, sen todempi Jeesus. Itse en näe juuri huonompaa todistetta kuin väite että jokin tila on ollut jonkun hauta ilman että tälle väitteelle annetaan todisteita esim. esinelöydöin jotka liittävät tietyn ihmisen tiettyyn onkaloon. Mutta kristityille tämä tuntuu olevan parasta todistamista ikinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!