Italo Calvino on kirjoittanut novellin jossa haastellaan Montezumaa. Novellin ydinteemana on ymmärtäminen. Ja sen loppupuolella korostuu se, että eurooppalainen voi kauhistella Atsteekkien ihmisuhrauksia. Atsteekit taas voivat kokea julmana sen, että eurooppalainen järjestelmä ei uhraa muutamia ihmisiä suoraan kun taas sen rattaat voivat passiivisesti murskata suuremman joukon ei-määrättyjä ihmisiä.
Calvinon lopputeesinä - tai ainakin lopussa olevana teesinä - oli merkitys. Atsteekeille sotimista tehtiin jotta saatiin uhreja jotta kaikki voisivat hyötyä. Tämä oli jaettu uskomus myös vihollisten kanssa. Ilman tätä merkitystä ihmisuhrit muuttuvat vain murhalahtaamoiksi. "... jos maailmasi merkitys olisi kadonnut, silloin myöskään temppeleiden luuhuoneiden pääkalloläjillä ei olisi ollut enää merkitystä, ja alttarikivistä olisi tullut pelkkä teurastuspenkki, jota viattomien veri tahrasi." Atsteekeille rituaaleissa oli symboliikkaa, merkitystä ja syviä uskomuksia siitä miten tämä vaikuttaa ihmisten elämään. He kunnioittivat noita merkityksiä eivätkä halunneet niiden katoamista.
Ajatus on siitä kiinnostava, että nykyään kun katsotaan vaikka uskontokeskustelua, tärkein asia on juuri siinä että ateisteille rituaalit ovat onttoja, tylsiä ja vain vallanosoittamista näkyvyydellä. Kristityille rituaalit ovat merkityksellisiä ja syviä. Kristitty helposti näkee ateistit "jollain tavalla sokeina". Ja kritiikkikin on tietenkin epäsopivaa ja väärää koska se ei osu siihen tärkeimpään kohteeseen, eli merkitykseen. Valta on korkeintaan väline joka oikeutetaan tärkeimmällä, merkityksellä. Siksi vallasta puhuva ei keskity oleelliseen ja symboleja pilkkaava osoittaa huonoa makua.
Mutta toisaalta niinpä Montezumakin olisi voinut nähdä että uhreja säälivä kritisoija vain "kitisisi" eikä ihmisuhrikriitikko voisi hänestäkään oikein muuta kuin "ottaa pyhän pois ja olla antamatta mitään tilalle". Ja riskeerata prosessissa koko ihmislajin olemassaolo. Sillä yhteiskuntahan oli rakentunut, pysynyt koossa ja pyörinyt siihen astikin niin hyvin. Vaihtoehtonahan olisi ollut lähinnä maailmanloppua ja kaiken vaarantamista..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!