Silloin kun Intelligent Designin kannattajat olivat voimiensa tunnossa - joskus 10 vuotta sitten - heidän kantansa oli että ID oli tutkimusohjelma. Tämä keino oli siitä tärkeä, että sen avulla iso osa kritiikistä voitiin ohittaa. Itse asiassa mittaamista, teorian luonnetta, tieteentekoa ja muuta vastaavaa koskevat asiat luokiteltiin "maailmankuvallisuudeksi". Jos analysoi vaikka tutkimusmetodia, se oli filosofiaa joka johtui maailmankuvallisista premisseistä. Näin kritiikki enemmänkin mitätöitiin lähtökohtaisesti turhaksi kuin oltaisiin otettu kriittinen näkökulma ID -ohjelman kehittämiseen.
1: Jaottelu oli hyvin samantapainen kuin mitä löytää monilta konuilta pseudoskeptikoilta nykyään. Jotain jossa olisi olemassa jokin skientistinen tiede johon ei tarvittaisi lainkaan filosofiaa. Ja jossa usein hieman Puolimatkan tapaan korostettiin - warrantin tai muun oikeuttaman - jonkinlaista naïvia realismia jossa havaiseminen ja omat arkikokemukset ovat 1:1 totta. Tosin tämä on toki siitä ironista että konu pseudoskeptikko sentään tiedostaa että heidän pitää olla hiljaa loogisen positivismin kumoutumisesta. Kun taas kreationistit tarvitsivat maailmankuvallisuutta tavalla jossa on tärkeää hyökätä skientismiä vastaan. Koska empiria, luonnontieteet ja skientismi oliva evoluutioteorian puolella. Siksi ne olivat "naturalismia".
Vitsailin siitä että mitäpä ID tekisi laboratoriolla. Ihmeitä? Tämä on yksinkertainen vastaus. Jos ID on todella tutkimusohjelma - eikä joku filosofioiva näkökulma luokittelevine filttereineen - niin sitten sen täytyy tehdä tutkimusta. Tällä rintamalla ei mennyt hyvin. ID selitti tutkimuspuutteita vainolla. Ja siksi he rakensivatkin omia laitoksiaan jotka ottivat vastaan tutkimuksia, jotka arvioivat kaveripiirissään ja joita he kutsuivat vertaisarvioinniksi. Mutta viimeistään sen jälkeen kun heidän oma tutkimusjulkaisulaitoksensa "International Society for Complexity, Information, and Design" (ISCID) lopetti toimintansa tutkimusten vähyyden vuoksi, oli selvää että salaliiton pitäisi mennä niin pitkälle että ID -piirit vainoaisivat itseään. Etenkin kun ISCID oli mm. itsensä Dembskin perustama ja se keräsi aluksi taakseen nimiä jotka uskoivat ID:seen ja saivat 2000 kpl. Kun iso ihmismäärä yhdistetään asialle myönteiseen julkaisijaan ja saadaan lopputulokseksi laitos joka suljetaan kun tutkimuksia ei synny, tiedetään mitä "tutkimusohjelma" -sanalle voidaan tehdä.
Nykyään "ID on tutkimusohjelma" on jotain johon ei käytännössä törmää. Liike on siirtynyt avoimesti filosofioimaan, ja tätäkin perin asenteellisella tavalla.
Yleensä. "Discovery Institute" sai nimittäin juuri hyvin erikoista huomiota. ID -piirit loivat itselleen tärkeyden tuntua kuvaamalla omaa tutkijaansa Ann Gaugeria. Ja levittämällä videota he saavat tietenkin kuvaa tärkeydestä. Gaugerin takana oli laboratorioympäristö. (Aivan kun ID:n tuotokset - jotka eivät ole empiirisiä tutkimuksia vaan enemmänkin postmodernia käsiteanalyysiä ja filosofista premissikikkailua jota voidaan tehdä nojatuolissa - vaatisivat laboratorioita.) Paljastui että Gaugeria ei oltu haastateltu laboratoriossa työnsä keskellä. Vaan sen sijaan häntä oli haastateltu studiossa vihreän kankaan edessä. Taustalle oli sitten laitettu kuva netin kuvavarastosta. ID:n puolustus asiaan on ollut se, että moni muukin tekee vastaavaa. (Tu quoque kun on tieteellistä, laadukasta ja muutenkin asiaankuuluvaa argumentointia einaturalistisen filosofian maailmankuvassa. Ja muun väittäminen on pahaa natsi-naturalismia!) Tämä ei toki ole ensimmäinen kerta kun "Discovery Institute" joutuu pulaan siitä mitä on laittanut taustalle. Beatlesien "Imaginen" lainaaminen ilman Yoko Onon lupaa tuotti sille vaikeuksia.
Itseäni tässä kuitenkin kiinnostaa eniten se, että miksi ID ylipäätään on niin innostunut laboratoriokuvista ja laboratorioista. Mitä he siellä niissä labroissaan tekisivät? Ihmeitä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!