Tänään metroon mennessäni liukuportaissa oli neljän tai viiden teinipojan jono. Teinipojat olivat menossa liukuportaissa ylös. Viereisellä linjalla jono meni alas. Kaikki pojat ojensivat kättään ja huusivat "gimme five gimme five". Yllättäen kun yksi alas menevä oli ojentanut kättään, myös muut alaspäin menevät alkoivat tekemään samaa.
Se mitä ihmisten päätösprosesseista olen oppinut on se, että asiassa ei ole mitään yllättävää. Mutta että yhdelle pojalle tuskin kukaan olisi ojentanut kättään. Ja tuollainen kättelyautomaatio ei välttämättä käynnisty vielä poikien määrälläkään, mutta jos joku reagoi takaisin, viitosten vetelystä tulee helposti juuri sellainen että kaikki tulevat mukaan. Ilmiön käynnistäminen todennäköistyy tietyissä olosuhteissa ja kun ilmiö käynnistyy se on hyvinkin voimakas.
Olen itsekin esimerkiksi huvin vuoksi aloittanut jonoja huvipuistoissa jos jokin huvipuistokone ei ole näyttänyt suositulta. (En puhu laitteista vaan niistä pienillä maksuilla toimivista automaateista jotka ovat joskus aika häröjä.) Siihen tarvitaan vain "jonon alku", mielellään vähintään kolme tai neljä jonottajaa. Sen jälkeen ihmiset jonottavat. Asia on siitä kiinnostavaa että ihmiset eivät keskimäärin pidä jonottamisesta. Mutta jos johonkin asiaan jonotetaan tämä asia tuntuu sitten kiinnostavammalta. Ja siksi huvipuistolelu joka ei ilman jonoa ole vaivan arvoinen tai kiinnostava onkin innostava kun siihen joutuu jonottamaan. Vaikka lelu on sama ja jono on tylsä. (Markka-aikana ihmiset olivat valmiita vippaamaan vitosen kylmää käteistä masiinaan siksi että joku spontaanisti jonotti. Nykyään kyseessä ovat tietenkin eurot.)
Ihmiset yksinkertaisesti melko automaattisesti seuraavat muita. On vaikeaa saada suosiota liikkeelle mutta suosio rakentaa itselleen lisäsuosiota. Minäkin ojensin käteni pojille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!