Tahroista

Pieniä ihmeitä voi löytää kaikkialta minne katsoo. Esimerkiksi ylläoleva veitsi kuvaa voitahroja veitsessä. Veitsen pintaan on muodostunut metsikkömäinen kuvio. Sitä ei ole maalattu. Tuotin sen toki tarkoituksella, lähinnä sen vuoksi että olen sairaana ja yksin kotona, joten aikaa täytyy kuluttaa johonkin. Tahra on tuotettu leikkaamalla voita ja sitten veitsen lappeeseen tarttunut voinpala on nostettu irti veitsestä kohtuu rauhallisesti "lapepuolelta". Vastaavia kykenee tuottamaan varsin helposti uudestaan ja uudestaan. Hämmentävää olikin että vaikka ilmiö on tuttu, minulla ei ollut juuri mitään käsitystä siitä miksi näin tapahtuu. Siksi asiaa on syytä katsoa tarkemmin. (Esimerkiksi mikroskoopilla.)

Rakenne näyttää joltain jota voisi mielikuvissa liittää esimerkiksi kiteytymiseen. Kuitenkaan tahraa ei ole kasvatettu hitaasti kiteyttämällä. Kuitenkin kyseessä on bifurkaatiopuu. Rakenne liittyy DLA -ilmiöön (Diffusion limited aggregation). Ja se liittyy "satunnaiskävelyyn" ja diffuusioon. Fysiikassa tähän liittyy Robert Brownin löytämä Brownin liike. Brownin liikkeessä voi syntyä "vaihtoehtoisia reittejä" ja tällöin syntyy saniaismainen jakautuva puumainen rakenne. (Brownian tree). Ja tämänlainen syntyy voiveitsessä.

Se mitä näiden rakenteiden kohdalla keskustellaan uudestaan ja uudestaan on se, ovatko nämä fraktaaleita. Karkeasti sanoen vastakkain on "idealistinen" ja "fenomenologinen" näkökanta. Voidaan nähdä että kuvio näyttää fraktaalilta ja siihen liittyy tietyn säännönmukaisuuden variointi. Ja että täydellistä fraktaalia ei tietenkään voi syntyä luonnossa koska luonto on aina epätarkka. Ja sitten toisaalta voidaan nähdä että kyseessä ei ole fraktaali koska siinä sama kuvio ei toistu eri skaaloilla, fraktaalisista vaihtoehdoista vain osa toteutuu. Ja kuvion muodostumisessa ei ole edes "samaa kaavaa" koko ajan koska puun syntytapa muuttuu ympäristön muuttuessa. Esimerkiksi jos veitsen lämpötila ei ole tasainen ja voi irrotetaan veitsestä eri kulmissa tai jossain kohden kääntäen. (Jopa tuossa minun alussa olevassa isossa kuvassani näkyy miten olen nostanut palan kaikkea muuta kuin täydellisen tasaisesti.)

Nähdäkseni voin tapauksessa kokonaisuus voisi syntyä sitä kautta että:
* Voi tarttuu veitseen ja luonto "vihaa tyhjiötä". Kun veitsen pinnassa ei ole voita, siinä on ilmaa. Voin irrottaminen tuottaa siksi imua. Ja kun jossain kohdassa ilma on jo päässyt johonkin väliin sen on helpompi tunkea eteenpäin. Eli kun voita ja veistä pakotetaan erilleen, ilma joutuu etsimään tiensä jostain. Ja se joutuu aloittamaan veitsen ulkoreunasta. Näin muodostuneet ilmakanavat ja toisaalta veitseen tarttunut voi tekevät tällaisen melko säännöllisen kuvion joka etenee siihen suuntaan missä voinpala on irronnut. On diffuusiota kahden elementin rajapinnassa. Yhdistettynä siihen että ei ole determinoitua mikä kohta voista antaa periksi ja mikä ei (kunhan jokin antaa) alku lähtee hyvin pienestä ja nämä pienet erot sitten kasautuvat. Se, miksi ohuita rantuja jää johtuu siitä että voilla on viskositeetti. Koko veitsen pintaa ei täydy saada ilman peittoon että pala saadaan irti veitsestä.
* Toisaalta voidaan kenties muistaa että rasva, kuten voi, on hydrofobinen. Ja jos veitsen terä on hydrofiilinen sen pintaan tarttunut rasva kerääntyy yhteen välttäen kontaktia. Ja sitten syntyisi tuollaisia rakenteita. Tai tämä vahvistaa edellämainittua ilmiötä.