ID:n historian aikana on usein painotettu sitä että ID on tutkimusohjelma. Eli se tuottaisi positiivista evidenssiä Suunnittelijalle joka monesta on Jumala ja Suunnittelulle joka usean mielessä on Luomista. Tässä asiassa on ollut tärkeää että ID ei olisi vain evoluution haukkumista.
Nykyistä linjaa taas edustaa Salvador Cordova, joka kätevästi täsmentää että ID ei enää ole vain sitä että tunnistetaan jotain. "Some IDists think that arguing there is “direct evidence” of design or “positive evidence” makes their claim have more force, but in my opinion “they look the fool” when they get called on it because the common understanding would be that the arguments for ID and creation should be classified as circumstantial, not a direct or positive ones. The fact that ID and creation are based on circumstantial arguments is symbolized by the title Bill Dembski’s book, The Design Inference."
Tosin samalla korostuu että argumentaatiossa ei oikeastaan ole kysymys tieteenfilosofiasta tai metodologiasta vaan näkökulma on juristin näkökulma. "When in the court of law, when we say someone is making a case, it doesn’t necessarily mean their ultimate claim is true or false, it is that they are presenting arguments (either good or bad) where “a case” is the set of those arguments." Tämä tietysti istuu hyvin näkemykseeni jonka mukaan ID on ennen kaikkea nähtävä juridisena fundamentalismina, jolla on ensi sijassa sellaisia poliittisia tavoitteita kuin evoluutioteorian ja uskonnon kouluopetukseen puuttuminen. Tällöin kyse ei tietenkään ole tieteestä joten on asiallista tuomita tieteellinen ajattelu kategorisesti "naturalismiksi". Sillä kysymys ei ole tutkimusohjelmasta vaan siitä että saadaan asiat läpi lakituvassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!