Nollatoleranssi

Koomikko George Carlin on ihmetellyt sitä miten kuolemanrangaistuksia kohdennetaan. Hän ihmettelee miten kuolemanrangaistusta jaetaan väkivaltarikollisille. Sekä sitä miten sitä on haluttu laajentaa huumediilereihin. Sillä Carlinin on nähnyt että näissä rikollistyypeissä on usein kysymys ihmisistä jotka joutuvat jatkuvasti kohtaamaan kuolevaisuutensa. Huumejengiläiset joutuvat tulitaisteluihin keskenään. Eivät he pelkää kuolemaa joten kuolemanrangaistus on tuskin heille mikään pelote. Sen sijaan hän ehdottaa että kuolemanrangaistusta kohdistettaisiin ihmisiin joihin se tehoaa. Ihmisiin jotka pelkäävät kuolemaa ja jotka hakevat turvallisia olosuhteita. Sellaisia kuin huumejengien rahoja pesevät valkokaulusrikolliset juristit.

Ajatuksessa on jotain. Jotain joka sopii erityisen hyvin koulukiusaamiskysymykseen. Erityisesti ns. nollatoleranssiin. Hyvin usein poliittisessa puheessa nostetaan esiin nollatoleranssi. Koulukiusaamiselle halutaan loppu asettamalla sille tämänlainen. Idea on muutoin mainio, mutta tosiasiassa "nollatoleranssia" on tietääkseni noudatettu aina. Jos nollatoleranssi ratkaisisi jotain, se olisi ratkaissut asian jo. Sille, että tekee samaa virhettä uudesatan ja uudestaan ja odottaa erilaista lopputulosta. Tälle tilalle on ihan oma nimensä. Ja poliittinen keskustelu näyttää jumiutuneen juuri tähän tilaan. (Osittain siksi että kun asiaa ei korjata sillä saa ääniä kassaan jatkossakin. Ja toisaalta tämä nollatoleranssi kiusaajia kohtaan on sääliöiden ratkaisu, ja heitä on kuitenkin enemmistö ihmiskunnasta.)

Jo minun lapsuudessani korostettiin nollatoleranssia siinä mielessä että tietoon tulevat kiusaamistapaukset keskusteltiin läpi. Syyllisiä eivät ole edes inkompetentit opettajat vaan se, että he tekevät mitä voivat. Ja lisäksi nämä mainitut prosessit kohdistuvat kiusaajiin.

Mutta kuten olen aikaisemmin usein toistanut, kiusaajat eivät olleet se pahin asia. Pahinta ovat sääliöt, eli ne ihmismassat jotka katsovat mutta eivät toimi. He todennäköisesti paheksuvat kiusaamista mutta eivät tee mitään muuttaakseen asiaa. Kiusaaja saa heihin valtaa juuri sillä että hän on aktiivinen ja toimii. Hän näyttää että hänellä on valtaa ja sivustakatsojat eivät kykene puuttumaan siihen.

Tässä kohden onkin kenties tärkeintä huomata että kiusaajat elävät paheksuttuna. Moralisointi ei vaikuta heihin. Kiusaaminen vaatii usein väkivaltaa ja joskus kiusattu yrittää pistää vastaan. He ovat tekemisissä fyysisempienkin rangaistusten kanssa. Heihin on hyvin vaikeaa tehdä vaikutusta. He ovat jossain mielessä jengiläisiä jotka eivät pelkää kuolemaa ja ainut mitä yhteiskunta heille tekee on se, että se uhkailee niillä asioilla joita he eivät pelkää.

Mutta sääliöt. He ovat aivan eri asia. Heidän perusluonteeseensa, kenties irrottamattomana ja muuttumattomana osana aidointa itseään, on pelkuruus. Heihin on helppoa vaikuttaa. Väittäisin että jos kiusaamisen näkemisestä ja siihen puuttumattomuudesta tehtäisiin rikollista niin että siitä ropsahtelisi hirveitä sakkoja ja koulu antaisi jälki-istuntoja aina jos sitä havaittaisiin. (Ajatus ei ole niin omituinen, onhan esimerkiksi auttamatta jättäminen sairaala-apua tarvitsevan kohdalla lain edessä rangaistavaa.) Niin koulukiusaamistilanteita huomattaisiin enemmän ja niihin puututtaisiin paljon tehokkaammin. Väittäisin että kiusaaminen saataisiin laskemaan hyvin nopeasti.