tiistai 24. helmikuuta 2015

Jeesuksen uhri ja Jumalan suvereniteetti

Jeesuksen uhria arvostetaan kristinuskossa niin sanotusti kohtuullisen paljon. Se on itse asiassa kenties sen keskeisin yksittäinen oppi. Jumalan armo toimii siten että Jeesus on tehnyt uhrin.

Onkin mielenkiintoista miettiä mitä tämä tarkoittaa Jumalan suvereniteetille. Jos Jumala on kaikkivaltias, hän voisi vain antaa armon kaikille niin halutessaan. Jos Jumala rakastaisi, hän voisi pelastaa joka ikisen ihmisen ilman mitään Jeesuksen uhrautumista. Koska hän ei selvästi voi tehdä niin, hän ei ole kaikkivaltias vaan joutuu noudattamaan jotain häntä itseään korkeampaa lakia.

Tämä sävy on pienessä määrin myös siinä ajatuksessa että pelastus saadaan armosta. Jos armo vaatii uskoa, ja Jumala rakastaa kaikkia, se tarkoittaa sitä että Jumala joko todella sadistisesti nauttii Helvettiin heittämisestä. Tai sitten hän nauttii siitä että jotkut eivät nouse kuoleman jälkeen henkiin, jos pitää tätä relevanttina tuonpuoleiskohtalona. Koska Jumala ei vain päätä pelastaa vaan tarvitaan uskoa, voidaan päätellä että Jumala ei ole kaikkivaltias. Hän rakastaa kaikkia mutta ilman uskoa Hänen kätensä ovat sidotut.

Kenties tästä jopa saadaan ratkaisua Euthyfronin dilemmalle ; Kenties onkin Jumalaa korkeampi moraalilaki joka on olemassa Jumalasta riippumatta, josta seuraa se että teismi ei ole moraalisuudelle välttämätöntä. Jumala on alisteinen tälle itseään suuremmalle voimalle. Ja siksi Jumala joutuu todella uhraamalla uhraamaan Ainokaisen Poikansa. Koska Hän ei ole suvereeni eikä Hän siksi voi vaan jaella pelastuksia ja armoja miten sattuu ja kelle sattuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.

Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.

Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.

Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.

Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.

En carde ; Sa varaudu!