perjantai 16. tammikuuta 2015

Nero

Haluatteko tietää miltä näyttää älykäs ihminen? No minäpä kerron.

Lähdetään fysiologiasta. Se auttaa älykkyyden tunnistamisessa. Mutta ei sillä tavalla kuin monet luulevat. Eli että kaunis ei voisi olla älykäs. Kyllä voi. Mutta silti älykkyys voidaan nähdä ulkonäöstä päällepäin!

Ihmisillä on korvatorvet. Ne lähtevät nielusta ja menevät sieltä korvaan. Ne avautuvat tärykalvon viereen. Tätä ominaisuutta käytetään paljon, esimerkiksi lentokoneissa nieleskely tasaa paineet korvista tämän korvatorven avulla. Paine -ero tärykalvon molemmin puolin tasaantuu.

Sitten itse asiaan, joka lähtee korvatorvista. Joskus ihminen on juhlissa. Hänelle tulee puhelu jossa hänen täytyy kuunnella puhelua. Tässä tilanteessa on haaste. Sillä korvissa ei ole samanlaista ominaisuutta kuin silmissä. Katsetta voi kohdistaa. Korvaan taas menee kaikki äänisaaste samaan kasaan. Sitä voi kontrolloida hieman. Laittaa puhelinta lähelle. Mutta jossain vaiheessa metelissä tulee ongelma. Kännykkää ei voi tunkea korvaan. Ja vaikka voisikin, pitäisi ulkopuoliset äänet tukkia vaikka sormella. Molemmat eivät onnistu samanaikaisesti. (Kokeile vaikka!)

Mutta korvatorvet pelastavat. Ne ovat ratkaisu ongelmaan. Mutta vain nero keksii tämän! Ratkaisu perustuu siihen että ne vain täytyy avata. Pitää vaikka sormilla sieraimista ja varovaisesti puhaltaa ja sitten nielaista. Korvatorvet avautuvat näin. Sitten vain laitetaan kännykän kuulokeosa (normaalisti lähellä korvaa) suuhun. Laitetaan suu kiinni, pidetään kännykästä hampailla ja kiedotaan huulet siihen ympärille. Sitten vaan sormet korviin. Ja kuulet mitä he sanovat puhelimeesi. Sillä huulet eristävät ulkoisen melun ja korvatorvet vievät ilman värähtelyn suoraan korviin.

Ja mikä miellyttävintä, tavallisesti ihmiset puhuvat ihan liikaa. Tämä asetelma pakottaa kuuntelemaan ystävää puhelimessa. Edes kerran. Tämä on sivistynyttä, eli tapa ratkaisee paitsi kuulemisen niin myös yleisen käytöstapoihin liittyvän ongelman!

Nyt siis tiedät miltä älykäs ihminen näyttää. Hän on se tyyppi joka kulkee ympäriinsä kännykkä suussa ja sormet korvissa. Tunnistat jatkossa nerot jo kaukaa!

1 kommentti:

Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.

Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.

Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.

Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.

Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.

En carde ; Sa varaudu!