Kammottavin miestyyppi

Ns. "pelimiehillä" on maine kammottavina ihmisinä. Kenties siksi että he harjoittavat piirteitä joita pidetään yleisesti ns. hyvien tapojen vastaisina. Kenties siksi että heidän koko toimintansa perustuu siihen että toisien ihmisten käytöstä manipuloidaan, joka katsotaan - etenkin jos strategiat toimivat - yleisesti ns. hyvien tapojen vastaisiksi.

Mutta on olemassa vielä ällöttävämpi miehenmalli. (Oikeastaan ihmisenmalli.) Sellainen joka on eettisesti niin pohjalla että jopa minulla on lupa, ellei peräti velvollisuus, kokea heidän rinnallaan ylemmyydentunnetta. Tämä ihmisryhmä ei tavallaan koostu oikeista ihmisistä. Se on pelkkä stereotypia. Tämä epäinhimillistäminen on tarpeen sillä tarkoitan tässä romanttisten komedioiden miehiä. Enkä sitä inhottavaa tai tylsää tyyppiä joka elokuvan lopuksi menettää naisen. Vaan nimenomaan tätä joka päätyy naimisiin.

Romanttisissa komedioissa on nimittäin yleisenä tapana
1: Korottaa jonkinlainen sujuvakielinen ja suurieleinen rituaaleja tekevä mies ihanteen asemaan. Tässä pienet palvelukset ikään kuin kasaavat jotain pisteitä joilla nainen sitten "ansaitaan". Teot toki kuvaavat sanoja enemmän ja avulias tyyppi on kiva, ja luovia jännittäviä temppuja tekevä ihminen on hauska ja siististi cool. Mutta elokuvat eivät jää tähän. Ja tästä syntyy se ongelma ; Suurieleiset teot eivät "eettisesti" saisi muuttua joksikin välineellistäväksi tulostauluksi. Mutta näissä elokuvissa myös sanat lasketaan teoiksi. Tämä kulminoituu siinä useiden elokuvien toistamassa kliseessä jossa nainen "voitetaan alttarilta". Tämä on paitsi törkeää ja onnistumiseltaan epäuskottavaa, mutta siinä korostetaan sitä miten nainen tosiasiassa on jonkinlainen impulssiensa ohjaama sätkyakka joka ei osaa päättää omasta elämästään vaan on sen sijaan valmis heittäytymään miehen kuin miehen syliin. Toki elokuvissa toistuva kilpakosija on usein luonteeltaan sellainen että on selvää että romanttisen komedian naisella - olipa sitten pääosa tai statisti - on kertakaikkisen arviointikyvytön. Ja tätä kautta alttarilta katoaminen oman suvun ja maksettujen hääkulujen jälkeen on teoriassa aivan luonteen mukaista. Ikävää vain että toistuessaan tämä luo kuvan siitä että chick flick -romanttisten komedioiden tekijät lähinnä halveksivat naisia - pääyleisöään - aivan mahdottoman rankasti.
2: Rakkaus ensisilmäyksellä -asenne luo erikoisen ilmapiirin jossa käytännössä ei voi tarkoittaa muuta kuin ulkonäköä. Elokuvat luovatkin toistuvasti tarinaa jossa mies näkee naisen, ei tiedä tästä mitään, hankkii tästä tietoja salaa tai puolisalaa. Ja jatkaa tätä pitkään. Elokuvat pitävät tätä tunteen vahvuutena. Itse näen tässä tilaa obsessiiviselle stalkerille joka valikoi uhrinsa jonkin parissa sekunnissa nähtävän pinnallisen preferenssin kautta. Naisen jahtaaminen ei ole häneen tutustumista. Tässä kohden pelimiehet ovat samalla tasolla, joskin rehellisesti ja avoimesti liikkeellä. Joten on selvää että romanttisen komedian sankareilla on niin syvää häpeämisen tarvetta kuin mitä se on mahdollista kuvitteellisille fiktionaalisille hahmoille.
3: Toisaalta tässä mieskuvassa huolestuttavaa on myös muun elämän puute. Elokuvissa on varsin tavallista että mies kertoo perhehaaveista juuri tämän naisen kanssa. Siis asioita jotka säästellään tavallisesti pidemmän ajan seurusteluajan taakse. Uskoisin, että olipa kyseessä mies tai nainen, niin henkilö joka ensitreffeillä - tai toisilla treffeillä - haluaa vielä terveen järjen rajoissa oleva seksin sijasta naimisiin, niin se herättää huolta. Ihminen jolla ei ole tulevaisuudessa haluamansa perhe-elämän lisäksi muuta elämänsisältöä luultavasti yrittää enemmänkin paikata jotain syvää puutetta elämässään kuvittelemalla parisuhteen joksikin kaikkivoivaksi yleislääkkeeksi. (Tosiasia taitaa olla että parisuhteita on kahdenlaisia : On vaikeita ja erityisen vaikeita.)
+: Nämä elokuvat rakentavat omituisia tilanteita joissa kaiken on alettava heti ja helposti. Puolen sekunnin tuntemisella on oltava valmis sitoutumaan ikuisuudeksi. Rakkaus sitten taas näkyy ennen kaikkea huipputapahtumissa, juhlissa, häissä ja vastaavissa. (Tai siinä että jonkun kanssa pidetään hauska viikonlopun lomaromanssi vieraassa kaupungissa ja tämä venytetään ikuisuudeksi. Joka on sekä nopea että huipputapahtuma.) Muutoin rakkaus näkyy vaaratilanteissa. Pahimmillaan tämä on "Twilight" -sarjassa jossa pikaihastumisen ja yöstalkeroimisen jälkeen parisuhde tasaantuu tilaan jossa Edward on valmis uhraamaan henkensä Bellan vuoksi, välttelee tätä ja Bella saa huomiota vain heittäytymään vaaraan ja onnettomuuksiin jossa hänet voidaan pelastaa. On oltava valmis uhraamaan itsensä, on haettava huomiota vaaroista. Koska tosiasiassahan se parisuhde on sitä että on katsottava kun puoliso piereskelee ja pelaa pelikonsolia (huonosti) kun tämän pitäisi tiskata.