"Voitko olla?"
Ylläoleva vitsi noudattaa hyvin tunnettua koululaisvitsien kaavaa. Sitä voidaan pitää "ekvivokaatiopohjaisen" sanaleikin varaan nojaavana puujalkavitsinä. Tämän tyyppisiä vitsejä käytetään paljon. Myös monet Pikku-Kalle -vitsit käyttävät tuota rakennetta.
Minusta tuo on jopa oikein hauska pieni vitsi. Siitä kuitenkaan tuskin tulee mitään suursuosiota. Syy on se, että oikein kukaan ei tunne Heideggeriä. Ja siksi vitsi latistuu sisäpiirivitsiksikin.
Selitys toki ontuu hieman, sillä ei kukaan teknisesti ottaen tunne Pikku-Kalleakaan. Pikku-Kalle on kuitenkin vähän samaa mitä toimintaelokuvien latteat sankaritkin ovat. Pikku-Kalle on epäeksakti symboli jonka sisään sovitetaan arkikokemusmaailma. Siksi Pikku-Kallessa on samastumispohjaa joka mahdollistaa immersion.
Tämä huomio jopa saattaisi murehduttaa Heideggeriä, sillä hänen In-der-Welt-Sein -näkemyksensä korostaa kokemuksellisuutta. Tämän perinteen ympärille rakennettu ns. elämismaailma (lebenswelt) jossa asioita eletään. Siinä korostetaan että analysointi ja tarkkailu muuttavat asioita. Huumorin kannalta voidaan sanoa että ero tarkoittaa sitä, että jos naurat spontaanisti, se on nauramista. Jos keskityt nauramiseesi, nauru loppuu. Siksi Pikku-Kallessa on kenties myös enemmän filosofiaa kuin Heideggerissä.
Heideggervitsin ongelmana onkin se, että se latistuu sisäpiirivitsiksi jonka ydin on ensin analysoitava. Ja kun sen tekee, niin vitsi "kuolee" prosessissa. Siksi minäkään en voi lopettaa leipätyötä ja siirtyä hauskuttamaan ihmisiä vitseillä joiden ydin on siinä että Sartre asioi valintatalossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!