lauantai 8. kesäkuuta 2013

Välttämättömästi ja riittävästi ehdollistettu

Olemme jotenkin tottuneet ajatteluun, jossa uskossa on kysymys vakaumuksesta, armosta ja pelastumisesta. Kuitenkin kreationisteilla on yllättävän usein tästä poikkeava näkemys. Otetaan vaikkapa eräs esimerkki jossa kreationisti luokitteli ihmisiä. Hän luokitteli ne "alenevassa arvostusjärjestyksessä". Luettelo oli seuraava

1: Uskovainen kreationisti, joka uskoo Raamattuun ja seuraa sitä niin että ei hyväksy evoluutiota.
2: Ateistinen kreationisti, joka ei usko Jumalaan vaan on raelilaisten tapaan vaikka avaruusolentoihin uskova. Heillä on tietoa mutta ei vielä ymmärrystä.
3: Teistinen evoluutikko, joka ei ymmärrä ylittämätöntä ristiriitaa Raamatun ja evoluution välillä ja tasapainoilee samanaikaisesti kahdella hevosella jotka ovat menossa eri suuntiin.
4: Naturalisti, ateistinen evoluutikko joka on sisäisesti koherentti ja tieteen kanssa yhteensopiva, mutta joka on läpeensä valheellinen maailmankuva. Myös agnostikot ovat tähän kuuluvia, he ovat pohjimmiltaan joko valehtelevia tai kohteliaita ateisteja.

Tässä luokittelussa häntä ei määrätty valitsemaan tiettyjä kriteereitä, vaan hän aivan itse tuotti kyseisen listan. Järjestys että luokitteluperusteet olivat siis hänen omia valintojaan. ; Luokituksessa on siis samanaikaisesti nähtävissä (a) mitkä kriteerit ovat tärkeitä, joka puuttuu jos luokittelujärjestelmä annetaan valmiina (b) mitkä näistä kriteereistä ovat tärkeämpiä kuin toiset.

Ylläoleva järjestys paljastaa esimerkiksi sen, että vakaumuksella on väliä mutta kreationistisuus on silti arvostettavampaa ja keskeisempää kuin kristillisyys. On siis tärkeämpää olla kreationisti kuin uskovainen. Tämä korostaa rationaalista puolta, mutta tämä kuitenkin selkeästi unohdetaan koska ateistista evoluutiota ei arvosteta vaikka sen tunnustetaan olevan sisäisesti järkevä ja tieteen kanssa yhteensopiva. Rationaalisuus-tieteellisyys voidaankin korvata sitä muistuttavalla asialla : Totuudelisuudella joka on suhteessa tieteeseen enemmänkin presuppositionistisella asennemaailmalla. Eli tiede on sitä varten että se jäsentää maailmaa Totuutta seurailevaksi. Rationaalisuus on tärkeää mutta Totuuden renki. Eikä niin kuin naturalisteille joilla tiede määrittelee totuuden eli tiede on isäntä jota seuraamalla Totuuskin löytyy. Monelle kreationistille tärkeä argumentti evoluutiota vastaan onkin se, että he luottavat erehtymättömään Jumalaan kun taas paraskin tiede on aina vain ihmisjärkeilyä. Näin ollen järkevää ihmistä voidaan seurata, arvostaa ja kunnioittaa jos ja vain jos tulokset eivät ole ristiriidassa Raamatun kanssa. ~ Tämä asenne heijastaa kreationistien eri laitosten vaatimukset erityisiin "vakaumustunnustuksiin" ("statement of faith"), joissa kovaa ydintä on se, että jos tiede on ristiriidassa Raamatun kanssa, niin lähtökohtaoletuksena on se, että tiede on silloin tehty väärin.

Merkittävää on, että kreationistien kanssa jutellessa usko ja kreationismi luokitellaan melko usein juuri siten kuin yllä. Eli kreationismin kannatus, eli se argumentatiivinen perustelupuoli, nähdään tärkeämmäksi kuin sisäinen vakaumus. Osa kreationisteista toki näkee että vakaumus on tärkeämpi ja osa näkee jopa niin että kreationismi on lähinnä kätevä käännytysstrategia nykyisenä järkeä ja tiedettä yliarvostavana aikana. Mutta ei ole ollenkaan tavatonta törmätä siihen enemmistöön joka selittää että "kreationismi on pelastumiselle välttämätön mutta ei riittävä ehto." Normaalissa luterilaisuudessa tämänlainen asenne on jopa kerettiläistä. Mutta se ei tietysti estä sitä olemasta "tietyissä piireissä valtavirtaa". En tiedä mitä tähän enää voi sanoa. (Lähinnä siksi että jos argumentaatiolla on väliä vain jos on samaa mieltä heidän kanssaan, niin mitä sitä muka voisi tehdä?) En sano muuta. Annan asian - ja kerettiläisten - puhua puolestaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.

Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.

Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.

Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.

Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.

En carde ; Sa varaudu!