Helsingin bussilinjateoria

Luovuutta ja omintakeisuutta pidetään hyvänä. Normaalisti ihmisiä neuvotaan luovuuteen yksilöllisyyden kautta. Helsingin bussilinjateoria on vertaus jonka avulla valokuvaaja Minkkinen esittää että oikeasti tilanne onkin juuri toisin ; Luovuus ei ole sitä että kaikki tehdään omalla tavalla. Uniikkius on seuraus, ei syy. Siksi jos lähtee vain kaahottamaan omiaan, ei koskaan saavuta mitään uniikkiutta. Hyvä taide vaatii sen sijaan toisenlaista ajattelua ja toimintaa.

Siinä vertauksen ytimenä on Helsingin bussilinjat, jotka noudattavat idiosynkraattisia ratoja, mutta päätyvät hyvin erilaisiin lopputuloksiin.; "Helsinki's bus routes diverge, plunging off on idiosyncratic journeys to very different destinations. That's when the photographer finds a unique "vision", or - if you'd rather skip the mystificatory art talk - the satisfying sense that he or she is doing their own thing." ; Vertaus nojaa hieman samaan mihin alkuun laittamani Lorenzin attraktorin toimintaa demonstroiva pätkä näyttää. Hyvin lähellä toisiaan olevat lähtökohdat kulkevat jonkin aikaa yhtä matkaa mutta ne kuitenkin eriytyvät. Lopputulos on uniikki, vaikka se, miten siihen on päästy onkin hyvin kaavamainen. Kokonaisuus on ainutlaatuinen, tie jolla se on tehty taas koostuu eri jo olemassaolevien perinteiden seuraamisesta, yhdistelemisestä ja varioimisesta. Erkaantuminen tapahtuu ja muotoutuu vähitellen, pienin askelin.

Ja jopa huumorissa ei riitä, että kaahottaa ajatuksenvirtaa ilman käsitystä vitsailusta. Itsekin olen sentään hyvä korkeintaan huonojen juttujen tekemisestä, mutta minulle on kuitenkin kehittynyt melkoisen voimakas puujalkuuden taju ja siksi kykene tuottamaan puujalkavitsejä melkoista tahtia. Facebookstatustani seuraavat tietävät että se on täynnä kaikenlaista yritelmää joka on pääosin omaa tuotantoani. Tuotan joka päivä monta "melkein vitsiä". En yleensä onnistu. Mutta silloin kun onnistun, vitsi osuu johonkin vitsien kategoriaan. (Tätä ei pidä sekoittaa plagioimiseen. Pikku-Kallevitsit on yksi genre, ei sinun tarvitse toistaa vitsiä, vaan teema.)

Tämä on mielestäni sovellettavissa moneen muuhunkin asiaan. Esimerkiksi filosofiassa perinteitä on hallittava jotta niistä voidaan irrottautua. Ilman pohjatietoja ja konsepteja päädytään itse asiassa joko toistamaan jo keksittyä. Ilman perintiden tuntemista ihminen päätyy lähinnä luomaan uudestaan jonkun toisen keksimää pyörää. Usein uniikki ajatus onkin sitä että yhdistetään olemassaolevaa uudella tavalla. Tai vanhaan teemaan keksitään uusi yksityiskohta joka varioi sitä fiksusti muuttumatta typeryydeksi

Vaikeutena kaikessa on se, että luovuus vaatii hieman rajojen rikkomista. Mutta ilman niitä on vain kaahottamista jossa ei ole laatua.

Perinteessä on kuitenkin kuivakkuuden ja banaaliuden malua. Tässä kohden näen hyväksi muistuttaa, että allaoleva koostuu lukuisasta yksittäisestä fraktaalista. Fraktaali taas on itsessään matemaattinen ja kuivakka konsepti. Niitä pidetään koreina, mutta luoviksi niitä on vaikeaa nähdä. Usein fraktaaleja demonstroidaan joko yksittäiskuvana jossa on yksi fraktaalikuva. Tai sitten zoomisarjoina joissa fraktaaleissa on yksi fraktaali jossa sitten tarkennetaan ja tarkennetaan. VCäänsin työläästi sarjan joka koostuu eri fraktaaleista. Ne muuntuvat toisiksi fraktaaleiksi tietyn säännön mukaan. Ja lopputuloksena syntyy animaatio. Pidän tätä pientä oivallusta jonkinlaisena luovuutena. Ja siksi lopputulos on jonkinlainen pieni taideprojekti. (Joskin hirvittävän työläs sellainen. En ole luultavasti tehnyt mitään visuaalista yhtä monella työtunnilla.) Fraktaalien muunnossarja lisäksi näyttää että pikkuruisin askelin syntyy jotain aivan eri näköistä. Ja tässäkin mielessä se sopii tähän aiheeseen vertaukseksi.