tiistai 23. lokakuuta 2012

Taivaankannen kiertäjät

Wittgensteinin kerrotaan jutelleen aurinkokeskisyydestä ja maakeskisyydestä. Hän ihmetteli, että ihmiset olivat nähneet että aurinko kiertää maata eivätkä nähneet että maa kiertää oman akselinsa ympäri. Hänelle kerrottiin että tämä johtuu siitä, että aurinko ja kuu näyttävät kiertävän maata. Wittgenstein oli tokaissut kysymyosenomaisesti, että jos maa kiertäisi akselinsa ympäri niin miltä se sitten näyttäisi.

Wittgensteinin kysyminen on sinänsä osuvaa, että se iskee intention luonteeseen. Monista ihmisistä on luontevaa että maailma todella näyttäisi siltä kuin aurinko nousisi ja laskisi. Mutta heillä ei ole kunnollista selitystä sille miksi ihmiset näkevät automaattisesti ja helposti että aurinko kiertäisi maata kun se kuitenkin näyttää samalta kuin maan oman akselinsa ympäri pyöriminen.

Fenomenologiasävytteisiin selityksiin mieltyneet ovat tämänkaltaisten syiden vuoksi vaikeuksissa. Sillä ihmisten luonteva tapa nähdä asiat ei välttämättä ole sama kuin teorioista vapautunut tapa nähdä ja kokea. Lisäksi nämä teoriat eivät välttämättä ole oikeita vaan hyvinkin vääriä.

Erityisen suuria haasteita näinkin yksinkertainen teema kuin taivaan pyörimisliike tuottaa kuitenkin niille kristillisen teologian suuntauksille jotka seuraavat Descartesin jalanjäljissä. He kun korostavat sitä, että Jumala on luonut ihmisille aistit ja järjen jotka ovat enemmän kuin kätevä keino elää tai jokin joka tarjoaa ihmisille sisäisiä näkyjä. Heille aistit ovat suora yhteys totuuteen. Kun intuitiomme valehtelee meille näin ilmiselvästi jo maakeskisyyskysymyksessä, emme voi kuin ihmetellä että missä kaikessa muussa se Jumala voikaan meidän vaikutelmiamme vääristää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.

Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.

Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.

Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.

Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.

En carde ; Sa varaudu!