Oppimiskokemus vs. kokemus oppimisesta vs. kokemus osaamisesta

Windsor on opettanut miekkailua melko kauan. Tähän liittyen hän on tehnyt mielenkiintoisen huomion ; Oppilaat usein kokevat oppivansa ja kehittyvänsä aivan eri vaiheissa, kuin mitä he oikeasti kehittyvät. Usein oppilaat kokevat että eniten kehittymistä tapahtuu kun heille opetetaan uusia asioita. Kuitenkin tämä tuottaa enemmän hämmentymistä. Sen sijaan normaalien ja tuttujen harjoitteiden toistaminen johtaa oppimiseen. Oppilaat eivät kuitenkaan välttämättä koe oppivansa tällöin. Ainut mitä tapahtuu, on se että heistä tulee parempia. ; Toki pelkkä toistaminen ei riitä. Osa saattaa jumiutua tekemään ja toistamaan jotain asiaa väärin. Toisto tekee kokemuksen osaamisesta, mutta tosiasiassa virheistä tulee vain sisäänrakennettuja ja niistä irtautuminen on aina vain vaikeampaa ja vaikeampaa. Virheitä toistaen ei suinkaan opita, vaan vahvistavat sitä että tekevät asioita entistä vakaammin väärin. Siksi tuttuja harjoitteita on tehtävä alueella joka on vain hieman epämukavuusalueella. Näin ei jumiuduta vaan kehitytään. Uusia asioita ei tule kerralla paljoa.

Tämä ylläoleva sopii nähdäkseni lähes kaikkeen ; Esimerkiksi filosofiassa uusien asioiden kuuleminen tuntuu oppimiselta ja niihin palaaminen tuntuu taas tylsältä. Uusien asioiden oppiminen on fasinoivaa, uudet oivallukset tuntuvat merkittäviltä. Kuitenkin vasta kertaamalla asioista tulee syvästi hallittuja. Uudesti opitut asiat ovat enemmän knoppitietoa kuin työvälineitä. Kuitenkin samaan palaamisessa on ongelmana se, että se usein ajaa ihmisen ikään kuin ajautumaan siihen yhteen ja samaan näkökulmaan. Toistamalla asiaa tulee vain presuppositionistiseksi. Näkökulma muuttuu "fundamentalistiseksi" totuudeksi. (Riippumatta siitä onko näkökulma uskonnollinen vai ei.) Ainainen tuttuun palaaminen muuttuu lohdulliseksi itsensä selkääntaputteluksi, jonka vaara on juuri siinä että se tuntuu niin rauhoittavalta. Oikea oppiminen ja kehitys tässäkin vaatii epämukavuusalueelle menemistä.

Filosofiassa faktat ja tosiasiat ja näkökulmat ja muut yksityiskohdat ovatkin hieman kuten miekkailun erilliset tekniikat. On selvää että niitä on tärkeää osata. Mutta jos asia jää pelkäksi eri faktojen pikaluvuksi, ei ole kunnollista taitoa. Taidossa on selvästi kyse siitä miten näitä yksityiskohtia ja peruselementtejä käyttää. Tässä käyttämisessä taas on riskinä ulkoluku ja perinne. ; Moni uskoo että tieteellinen tai filosofinen ajattelu olisi ulkoaoppimista ja opitun toistamista itsenään. Kuitenkin mukana on oltava jonkinlainen luova elementti jotta voidaan puhua kunnollisesta taidosta. Ilman tätä tasoa filosofia latistuisi jonkinlaiseksi knoppivisailuksi (jonka vastine miekkailussa on pelkkä harjoitteiden mekaaninen toistaminen ilman yksityiskohtien samanaikaista hiomista ja tähän liittyvää yksityiskohtien oikeaan suuntaan hiomista joka tekee seuraavasta kerrasta erilaisen, tarkalleen ottaen hieman paremman.)

Siksi harjoittelun ja opettelun pitää olla harkittua ja päämääräsuuntautunutta. Tekeminen ei riitä. Uusiin ryntääminen ja vanhan toistaminen selkäytimeen ovat itsessään riittämättömiä ilman tätä reflektiotasoa.