tiistai 5. kesäkuuta 2012

Miten tehdä oikein?

Vierailin viikonloppuna "PA -miitissä". Se oli virallisesti skeptikkojen tapaaminen, mutta kaikki läsnäolijat paitsi minä olivat de facto ateisteja. He olivat iloisia. Tämä viimeisin on siitä mielenkiintoinen, että tätä usein halutaan kyseenalaistaa.

Esimerkiksi viikonlopun "Metro" -lehdessä jota luin matkalla kyseiseen tapahtumaan kysyttiin jotain sen suuntaista että "Mikä muka on ateistin toivo, toivo kuolemanjälkeisestä elämästä?" Tämänlaiset kommentit ovat jotain joita ei esitetä toiveena saada selitys, vaan nimenomaan jonain jota esitetään ikään kuin jo vastattuina retorisina kysymyksinä. Nämä lausunnot vihjaavat että iloiset tai toiveikkaat ateistit tekisivät jotain väärin. Itse olen toki sen verran negatiivinen ja kyynistynyt heppu, että minuun lausunto voisi jopa jossain määrin sopia. Mutta valtaosa ateisteista eivät osu tähän kuvaukseen.

Syynä onkin juuri se, että ateismi muuttaa koko kuolemiskonseptin. Tuonpuoleinen ei ole merkittävä. Se ei myöskään pelota ateistia koska siellä ei ole ateistista vaanimassa mitään Helvettiä. Se, että toivon käsite pakkosidotaan juuri kuolemanjälkeiseen elämään onkin malliesimerkki siitä miten uskonto pakkokäsittelee ihmisten tunteita määrittelemällä toivon kaltaisia emotionaalisia käsitteitä jollakin joka ei ole ihmisen tunteistoa vaan ideologista normistoa. Ja tämä ideologinen normisto on ristiriidassa (joten sen käyttäminen ei ole missään tasossa perusteltua, järkevää, eettistä tai oikein muutakaan arvostettavaa.)

Tämä retorinen kysymys ei ole ateisteille merkittävä. Se lähinnä naurattaa heitä koska se on niin absurdin ohiampuva että se ei osu ollenkaan ateismin käsitteistöön vaikka muka ateismia käsitteleekin. Mutta uskovaisille tämänlaiset ovat tärkeitä ja olennaisia retorisia kysymyksiä. Uskoisin jopa että juuri tämän tapaiset seikat ovat niitä jotka pitävät ihmisiä uskovaisina siinä omituisessa mallissa "en mä kai usko niinkuin kirkko uskoo, emmätiiä kai se joku jumala sillai on, kai mä jollain tavalla uskon" joka on Suomessa hyvin tavallinen. ~ Suomessa uskonnon pääpuolustus näyttää olevan jonkinlainen uskomiseen uskominen jossa uskonto tarjoaa keinon käsitellä hautajaiset ja oma kuolema. Ja se, että uskonto on perinne joka tarjoaa häiden kaltaisia toimituksia joita pidetään viihdyttävinä.

Ideologian suosion kannalta tämänlaiset irrelevantit piirteet ovat olennaisia. Sillä ihmiset seuraavat muotia ja hengellisiä aatteita järjen sijasta tunteilla. Tunteet taas ovat ensi sijassa manipulaation ja vasta toissijaisesti järjellisyyden kohteita. (Uskonnot leviävät kuten muoti, eivät kuten tieteen teoriat.) Ja tässä uskonto tarjoaa egorapsuttelua. Jokainen uskonto kun tarjoaa näkemyksen jossa ihminen on megatärkeä ja kiinnostava. Jokaisen uskonnon ytimessä on tarkkailija, hahmo jolla on pääsy strategiseen tietoon (salaisuuksiin jotka ovat sosiaalisesti jotenkin nöyryyttäviä). Vasta tässä vaiheessa lepytys ja uskonnolliset rituaalit ja luja tunnesidos tulevat mukaan ; Hahmo joka tirkistelee salaisia tietojasi pitää toimiasi kiinnostavina ja tämä tekee sinusta katseen kohteen. Ja tämä on aina egoistista. "Minä olen tärkeä ja kiinnostava" -tunteeseen vetoaminen taas on tarpeeseen ennen kaikkea niillä ihmisillä jotka eivät ole kiinnostavia ja joita ei muutoin seurata.

Ateistin on tietysti vaikeaa tarjota mitään tämänlaista. Tilanne onkin se, että esimerkiksi uusateistien pääargumentaatio perustuu evidentialismiin. Tällöin ateistit perustelevat kantaansa vetoamalla "siihen ei ole todisteita". Uskovaisen reagointi taas on todistaa asia sillä että "lupaan kivoja asioita" ja jos joku kieltää tämän, niin hän on pessimisti ja onneton kun ei halua niitä kivoja asioita tai kiistää tämän huippukivan olemassaolon. Tämänlaisen kanssa keskustellessa ei voi tehdä oikein. Kaikki argumentointi on irrelevanttia.

Oikeastaan ainut minkä minä teen on kohautan olkiani, selitän että kaikki viisaus lähtee ongelmienkin tunnustamisesta. Ja kenties selitän hieman kristillisestä kasvatuspolitiikasta. Olen nimittäin seurannut keskustelua jossa konservatiivit kristityt kokevat että liberaalit pilaavat hyssyttelyllä kasvatuksen. Heistä esimerkiksi vitsa on oivallista kasvatusta ja että ei pidä kohottaa itsetuntoa. Koska heistä stressinsieto on hyvä taito ja jos ihmisten annetaan elää "kaikki mulle nyt heti" -kuplassa jossa ytimessä on "kivaa kivaa", niin lapset turhautuvat ja pettyvät sitten aikuisina kun heillä ei ole kykyjä selvitä stressistä. Minusta tässä on hieman perää. Ja tämä tekee "Kaikki mulle heti kuoleman jälkeen" -ihmiset joilla on "Trumanshowtyyppinen TosiTV -Jumala joka vahtii heitä kuin pahin BB -talon isoveli ja jolle kyylätty ihminen on tosi Julkkis ja jos tekee väärin joutuu mahdollisesti vähäksi aikaa poistoäänestykseen ja ehkä jopa huudetuksi pois iäisyystalosta." ovat juuri tämänlaisia pumpulissa pidettyjä ; Todiste. Jokainen niistä tyypeistä joiden mielestä uskontoa tarvitaan sellaisten arkisten ja elämäänkuuluvien itsestäänselvyyksien kuin oman lopullisen katoavaisuuden tunnustamista ja läheisten kuoleman kohtaamista ja joista ilman eläminen on sietämätöntä. Seuraavat itkupotkuraivaripettymyksenkokemukset muistuttavat juuri pilallehemmoteltujen kakaroiden pettymystä kun esimerkiksi jotain joutuu joskus tekemään.

Mutta tämä ongelma on tietysti myös skeptismissä.

Kun mietitään pseudotieteitä ja eritoten salaliittoteorioiden ytimessä olevia asioita, ei ole vaikeaa huomata että monilla on strategiseen tietoon tunkeva havaitsija. Se voi avaruusolentojen kohdalla olla hyväntahtoinen ajatustenlukuteknologiaa käyttävä humanoidiukkeli, mutta se voi olla myös pahantahtoinen ajatuksia valvova ja kontrolloiva Illuminati tai reptilianit, jotka esimerkiksi tekevät sentapaisia asioita kuin vaikkapa käynnistävät Breivikin murha -aallon superhienolla HAARP -teknologiallaan.

Näissäkin pseudotiede väittää että henkilöt ovat hyvin tärkeitä. Salaliittoteorioiden kohdalla on peräti korostetusti siten, että niiden kannattajat ovat varsin karismattomia ja epäkiinnostavia yksilöitä. Oikeastaan ainut joka heistä tekee kiinnostavia on se, että heillä on niitä "shokkisensaatioita" joita he levittävät. Juuri nämä ihmiset kokevat vetoa siihen että heidän toimensa ovat jotenkin harvinaisen kiinnostavia ja olennaisia.

Mutta kuinka sitä muka voisi rakentavasti sanoa ihmiselle että "et sinä nyt noin kiinnostava ja tärkeä ole". En ole keksinyt kohteliasta keinoa. Käytän siis epäkohteliasta. Se on niitä harvoja asioita jotka minua vielä huvittavat ja ilahduttavat.
Kirjoittaja muistuttaaa että esimerkiksi Amerikoissa manipulointitaidoistaan kuuluisat skientologit käyttävät mielellään rekryoijinaan kauniita ihmisiä. Kun auringon suutelemat adonikset ja ruskettuneet megababet jakavat sanomaa, on se helpompi ottaa vakavasti. Valitettavasti olen ruumiinrakenteeltani sen verran feminiininen että minusta ei saa komeaa rantaleijonaa oikein tekemälläkään. Siksi tarvitsenkin silikonirinnat, esimerkiksi jos skepsis RY on halukas rahoittamaan tätä projektia joka, kuten yltä voimme lukea, ehdottomasti ajaa skeptikoiden asiaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.

Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.

Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.

Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.

Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.

En carde ; Sa varaudu!