Näin kauhuelokuvat ovat usein olleetkin tummia jopa aikoina jona elokuvat eivät enää olleet mustavalkoisia. Ne olivat yleensä väreiltään hailakoita. Kirkkaita värityksiä vältettiin usein. Kauhuelokuvat olivat usein värielokuvia mutta hieman seepiaan vivahtavia. Esimerkiksi "Exorcist" -elokuvassa väriskaala oli latistettu, mutta toisaalta siinä ei paiseiden värikkyydessä säästetty (nykykatsojan silmiin jotkut sen efektit ovat jopa surrealistisen ylivärikkäitä.) "Omen" - elokuvassa värimaailmassa taas vivahtaa taustoissa esimerkiksi vihreä ja punainen. (Ne on tehty pääasiassa lavasteilla.)
"Ring" -elokuvan aikoihin -tai sen jälkeen - kauhuelokuvat ovat olleet sinisävyisiä. (Tämä suosittu kauhuelokuvahan oli lähes yhtä sininen kuin "Matrix" oli vihreä.) Myös kauhuelokuvat kuten "Headless horseman", "SAW" ja suomalainen "Sauna" oli valaistu ja editoitu sinisävyisiksi. Muodin ajoittuminen näkyy siinä että "House of the Hounted Hill" ei ole sinisävyinen, mutta "Return to House of the Hounted Hill" on hyvin sininen.
Syyt sävyisytyksiin voidaan tietysti sitoa teknologiaan. Mustavalkoaikana on selvää että tehdään mustavalkoisia elokuvia. Hailakka tunnelma taas saatiin aikaiseksi oikeanlaisilla suotimilla. Sinisävyjen kanssa leikkiminen taas vaatii tietotekniistä värien editointia, jolloin se on ollut valikoimissa vasta tietyn aikaa. Kuitenkin on hyvin vaikeaa nähdä mitään tiettyä syytä miksi kauhuelokuvat on nykyään miltei värikoodattu. Toki on ymmärrettävää että sininen luo tietynlaista tunnelmaa, joka sopii hyvin kauhuelokuviin, mutta toisaalta se perinteinen seepiakaan ei toimi niin olennaisesti erilaatuisesti että ei olisi mitään syytä käyttää esimerkiksi sitä - ja monia muita värivaihtoehtoja, kuten vaikkapa tummanvihreää - elokuvissa.
Syyksi voidaan arvailla vain sitä että kaikki matkivat toisiaan. Näinhän "Ben Hurkin" aikanaan innostutti ihmiset tekemään elokuvia roomalaisista. Sitten muoti (onneksi) loppui.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!