Avioliittoon meneminen esitetään tyypillisesti pelkästään romanttisesta perspektiivistä. Sen katsotaan olevan ensisijassa rakkauden asialla. Avioliitto on rakkaudentunnustus. Tässä ongelmana on tietysti se, että esimerkiksi avoliitto voi näyttää sen rinnalla ikään kuin rakkaudettomana suhteena ; Tässä valossa on ymmärrettävää, miten monet naiset kohkaavat naimisiinmenosta niin paljon.
Kuitenkin avioliittoon meneminen on itse asiassa paljon muutakin. Ja ne ovat itse asiassa suurempia asioita kuin tuo yllämainittu;
1: Avioliitto on ainakin tärkeä juridinen valinta. Lainsäädännössä suojellaan lasta ja puolisoa oman kuoleman varalta. Näin ollen avioliittoon voi kannattaa astua aivan muista kuin rakkauden syistä.
2: Avioliitto on myös ulkoista statusta. Avioliittoon astuminen on ikään kuin tunnustus pysyvyydestä ja onnistumisesta. Sormus on ulkoinen merkki jossa on statusta. Naimisissaoleva on erilaisessa asemassa.
Ylläolevista syistä avioliittoon astuminen on itse asiassa etääntynyt valtavasti siitä mielikuvasta mikä sillä on. Sillä avioliiton ongelmana on juuri sen näennäinen pysyvyys ja turvallisuus ; Se ajaa helposti siihen että parisuhteen eteen ei viitsitä tehdä työtä. Tilanne on ikään kuin jo varmistettu ja sovittu. Kuitenkin lupaukset karisevat ja avioero on nykymaailmassa suhteellisen helppo. Avoliitto on siksi hyvä muistuke väliaikaisuudesta. Se ikään kuin jo rakenteeltaan näyttää että sitä on valmis heittäytymään tilanteeseen jossa toista täytyy muistaa seuraavanakin päivänä. Se, että ei laita symbolista kahletta on ikään kuin tunnustus siitä että kokee olevansa sen verran panostunut että luottaa siihen että toinen ei karkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!