Ajatus on minullekin tuttu. Kun tässä eräänä päivänä sain päähäni aivohäiriön ja päätin kävellä työpaikaltani Sörnäisistä kotiin Keravalle, opin muutaman olennaisen asian. Oivallus on kaksiosainen. Ensin oivalsin miten helppoa ja kevyttä on kävellä 20 kilometriä. Ja sitten oivalsin miten vaikeaa ja raskasta on kävellä 30 kilometriä. Vaikeus ei tunnu kasvavan lineaarisesti, vaan ekspontentiaalisesti. Maratonin kulkemisesta en tämän oivalluksen pohjalta edes haaveile.
Hieman vastaavaa käy tietysti myös taitojen opettelemisessa. Ylläoleva kuvaus on intuitiivinen kuvaus jossa on miekkailutaitojen harjoitteluaika suhteessa ulkopuolelta havaittavaan taitavuuteen ja paremmuuteen. Oppiminen ei lakkaa koskaan ja paremmuus ja etevyys kasvavat, mutta aluksi opitaan eniten. Oppiminen hidastuu, ja matkan taittaminen muuttuu raskaammaksi.Tolkienin "Taru sormusten herrasta" on siitä mielenkiintoinen kirja, että siinä matkustetaan hyvin paljon. Vaikein ponnistus on kuitenkin lopuksi. Matka Mordoriin on sinällään haaste, mutta aivan viimeiset metrit vaativat eniten vaivaa. Frodon on tuskaisaa heittää sormus, matkan huipentuma, perille.
Tämä muistuttaa, että matkan tekemisen lisäksi myös maalin näkeminen vaikeuttaa tilanntetta. Ainakin toisilla. Itselleni maalisuoralle hyytyminen on ollut mukana esimerkiksi armeijassa ; Täyspakkausmarssit eivät meneet mukavasti. Ja tapanani olikin, että jos marssin pituus oli 25 kilometriä, jaksoin siitä 24½ kilometriä. Varuskunnan näkyminen tuntui olevan riittävä kimmoke siihen että se viimeinenkin puhti loppui.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!