1: Ja etenkin häiden morsiamen kaappaaja ja häiden virallinen kuokkavieras osoitti kaappauksessaan hyvää makua, terävyyttä, erinomaista tilanne- ja huumorintajua ja oli muutenkin kertakaikkisen komea ja hyvä veikko.
Häät ovat yhdenlainen näytelmänomainen tilanne, jossa naimisiin menevät ihmiset muuttuvat. Morsian ja sulhanen siirtyvät eri (yhteiskunnalliseen/juridiseen...) asemaan. Häät ovat eräänlainen näytelmä, jolla asia saadaan ihmisten tietoon ja jolla naimisiin menevät ihmiset kenties kykenevät orientoitumaan asiaan. Tämä on muistutus siitä, miksi antropologiassa pidetään tärkeänä tutkia ja vertailla eri kulttuurien rituaaleja ja seremonioita ; Niihin kiinnitetään usein huomiota, koska niissä kiteytyy yhteiskunnassa olevia ideoita. Siirtymä häissä näyttää että muutos sinkusta avioliittoon.
1: Seremoniaksi katsotaan toistettu käyttäytyminen jonka takana ei ole yliluonnollista. Rituaalissa tähän liittyy yliluonnollista, eli kysymyksessä on jonkinlaista uskoa taikuuteen, eli taikauskoa. Tämän jutun kannalta rituaalin ja seremonian välinen ero on merkityksetön.
1: Leinivaarakin oli hoitanut asian kuntoon katsomalla kotona elokuvan nimeltä "Polttarit". Mutta niinpä minäkin valmistauduin tärkeään virallisen kuokkavieraani rooliin katsomalla "Wedding Crashers" -elokuvan.
Polttarit kuvaavatkin itse asiassa häätilannetta paremmin muutokseen liittyvää rajatilaa ; Usein ajatellaan että rituaali tai seremonia siirtää ihmisen liminaalisuuden, rajatilan, kautta. Rajatilassa asiat ovat usein päälaellaan. Näin polttareissakin on usein sinkkuelämän piirteitä suorastaan ylilyötyinä. Polttareissa kyseessä on tyylipuhdas siirtymäriitti. Niissä on vallalla yleensä erityinen vapaus ; Saadaan tehdä jotain jota ei muussa tilanteessa sallittaisi. (Sulhanen voidaan pakkopukea balettimekkoon ja kahlita tämä julkisesti häväistäväksi. Normaalisti tästä tulisi rikosilmoitus. Ja toisaalta "asiaankuuluva" alkoholin ylikäyttö rikkoo jotain joka "muuten olisi ehkä sallittua mutta ei hyvän tavan mukaista eli asiaankuuluvaa".)
1: Kyseessä voisi jopa olla initiaatio, jossa bestman/kaaso koettelee naimisiinmenevää esimerkiksi groteskeilla tehtävillä. Tosin aivan tyylipuhtaaksi initiaatioriitiksi polttareista ei ole, koska yleensä initiaatiossa haasteiden vaatija on itse suorittanut samat jutut (on itse initioitu).
Näin avioon sitten päästään ja dinkku -suhteen irralliset indiivit sulautuvat rituaalissa yksiköksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!