tiistai 7. kesäkuuta 2011

Emme hae syyllisiä. Se ei vie hankettani eteenpäin.

Ilta-Lehti kertoi siitä, miten Sirkka-Liisa Anttila on ollut tärkeänä osana prosessia, joka ensin järjesti selvityksen jossa selvitetään ruuan hinnannousun syitä ja sitä, mitkä tahot ovat hyötyneet siitä. Sitten hän salasi sen tulokset ja "Asiaa selvittänyt työryhmä on saanut uuden toimeksiannon. Se miettii nyt keinoja, joilla kuluttaja saadaan hyväksymään ruoan hinnan nousu." Tämänlainen informaation salaamiseen, sensuuriin ja manipulointiin keskittyvä strategia onnistuu maineeltaan demokraattisessa yhteiskunnassamme. ~ Toki demokratian ytimessä on ihmisten mielipide, mutta yleensä on ajateltu että jos asiat ja mielipiteet ovat ristiriidassa, asioita on muutettava. Tässä sen sijaan ajatellaan, että kansalla on "väärät mielipiteet".

Kaiken huipentaa Anttilan lausunto, jossa hän ei hae syyllisiä vaan ajaa hanketta(an). Keskiössä on siis kansan tahdon kuuntelun sijasta mielipidevaikuttajana toimiminen. Politiikka muuttuukin siksi demokratiasta joksikin jossa poliittinen työ on pyrkimystä muuttaa äänestystuloksia ihmisiä ohjailemalla. ; Tämä on ilmeisesti jotain postmodernistissävytteistä intressipohjaista politiikkaa, joka ilmenee demokraattisten systeemien sisällä jonkinlaisena äärimmäisen populismin kaltaisena epämellyttävänä sivutuotteena - tai loisena.

Tämä strategia ei tietysti yllätä. En tietenkään ilahtunut perussuomalaisten menestyksestä. Sillä puolue on suoraan sanoen inhokkilistalla. Sen sijaan se, että vaaleissa valtavasti menestynyt puolue ei mene eduskuntaan, ja vanha näkemys ennallaan on vahvana vaihtoehtona - siten että henkenä on että "Kansaa on kuunneltu" siten että piilotetaan se jatkumo "mutta ei toteltu". Tämä sotii vahvasti niitä näkemyksiä vastaan, joita minulla demokratiasta on. - Ja näitä arvoja arvostan enemmän kuin vihaan PerusSuomalaisia tai KristillisDemokraatteja ja Jouko Pihoa yhteensä. ~ Aivan kuten meillä töissä tuli lipsautettua vahingossa (Minulla on periaate : en puhu politiikkaa, uskontoa tai seksiä töissä. Ja kehun selän takana ja haukun päin naamaa. Nyt kävi yksinkertaisesti vahinko.) "En tykkää PerusSuomalaisia sitten yhtään, mutta mielestäni heidän nostamaansa keskusteluun olisi vastattava - Jos ei miiten niin pelkästään sen saaman suosion vuoksi."

Tästä vertailusta ei tietysti tule juuri mitään vertailukohtaa. Paitsi valtionkirkon suhtautuminen kirkosta eronneisiin "homoillan" kohun jälkeen. Heistä eroaminen oli väärin, koska nyt ihmisiä oli kuunneltu. Syyllisiä ei saisi etsiä, vaan sen sijaan mietitään kovasti mainoskampanjoita joilla nuoret ja muut ihmiset saadaan imagotyöllä myötämielisemmiksi kirkolle. Kirkon toimintaa ei muuteta siksi että ihmiset eivät siinä halua olla, vaan yritetään vaikuttaa imagoon ja tätä kautta siihen miten ihmiset ajattelevat kirkosta. ~ Ja tämän roskan jälkeen lähtijät ovat niitä jotka jotenkin ovat moraalittomia, pettäviä ja yliampuvia ja väärässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.

Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.

Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.

Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.

Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.

En carde ; Sa varaudu!