Olipa kerran lukiossa historiaa. Aiheena oli Kenraalikuvernööru Bobrikovin ampuminen. Se, miten Schauman ampui tappavat laukauksensa. Tämä murhahan on poliittinen assassinaatio, johon suhtaudutaan Suomessa melko myönteisesti. (Mikä ei ole tämän jutun kannalta olennaista, mutta perin kummallista se on silti.)
Eräs oppilas ryhtyi tivaamaan näiden laukausten nimeä. Opettaja kertoi, että ei ainakaan muista kuulleensa koskaan niille mitään nimeä. Ja kyseli, että oliko oppilas varma, että ei sekoittanut "Mainilan laukauksiin" tai "Sarajevon laukauksiin". Oppilas otti tämän jonkinlaisena arvovaltakysymyksenä, ja alkoi selittämään miten niillä oli varmasti jokin nimi. Opettaja myötäili, ja selitti että kenties nimi olikin, mutta opettaja ei sitä muistanut, joten jos aihetta voitaisiin jatkaa, ja palata asiaan myöhemmin. Mutta oppilaan inttämisvaihde oli jo mennyt päälle (mikä on minun osaltani hieman kuin peiliin katsoisi - mutta en ole kyseinen oppilas!). Konflikti loppui kun Jaakko Honkakoski lausui lakonisesti "Laukaukset jotka tappoivat Bobrikovin." Opettaja komppasi, että "juuri niistä oli kysymys". Inttäminen loppui, mahdollisesti pelkkään tyrmistykseen. Kyseistä termiä käytettiin kyseinen tunti loppuun.
Tämä tilanne näyttää, paitsi nimeämisen psykologisesta voimasta ja miten määritelmä voi pompahtaa käyttöön melko tyhjästä. Mutta se kertoo myös opetustilanteesta. Pelissä on muukin kuin puhdas fakta - minun tietääkseni Schaumanin ampumille laukauksille -vaikka ne ovatkin Suomen historiassa suomalaisille ikonisessa asemassa- ei ole ainakaan minun tietääkseni virallista nimeä. Siksi "Laukaukset jotka tappoivat Bobrikovin" oli tavallaan jotain muuta kuin mitä oppilas tivasi.
Mutta lauseissa oli "oikeanlainen asenne". Oppimisen ja opettamisen asenteessa on kysymys jostain muustakin kuin faktasta. Kykenen esimerkiksi ymmärtämään huumorisivustoilla pyörivän jälki-istuntolapun. Siinä oppilas oli saanut jälki-istuntoa siksi, että hän oli korjannut opettajan tekemän faktavirheen ja oppilas oli ollut aivan oikeassa. Jälki -istuntoa oltiinkin saatu opetusta häiritsevällä asenteesta.
Opettaja ei tietysti saa eikä pidäkään olla puhdas Arvovalta, mutta "jotain rotia" täytyisi silti pitää. Opettajan heikkous ja virhe ei saisi olla jotain, jota haistaa ja iskeä kiinni. Kuitenkin opettajan tekemä virhe on jotain, jota mielellään lähtee seuraamaan. Pitää kuitenkin muistaa miten oppilaan ei pitäisi olla hai, joka haistaa pienenkin määrän verta, jonka nenä aistii pienenkin haavan ja heikkouden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!