Luin Lois P. Frankelin "Kiltti tyttö ei pääse pomoksi - 101 tapaa hävitä miehelle". Kirja on eräänlainen retoriikantaitoteos yritysmaailmassa toimiville. Siinä perussävynä on se, että palkkaepätasa -arvo on fakta. Naiset saavat vähemmän palkkaa, naisia on vähemmän hyväpalkkaisilla yritysjohtajapaikoilla. Syyksi teos esittelee stereotypiat ja niiden seuraamisen.
Mutta syytteen alla eivät ole "tavalliseen tapaan" yritysjohtajat. Sen sijaan syynä on se, että naisille annetaan tietynlainen rooli, ja he käyttäytyvät tällä tavalla myös työelämässä. Jos mies käyttäytyisi siinä roolissa mihin naiset opetetaan, he antaisivat itsestään epävarman ja epäpätevän vaikutelman. Näin ollen syyllinen ei ole ainakaan pelkästään tai edes eniten se, että yritysjohtajilla olisi jokin ennakkoluulo naisia kohtaan. Vaan se, että työelämä "syrjii sukupuoleen katsomatta" tietynlaisia käyttäytymispiirteitä. Siksi kirja kohtaakin tilanteen siten että oikea sanomisten esittämistapa ratkaisee monia ongelmia ; Ongelma ei ole usein siinä mitä sanotaan - tai edes kuka sanoo - vaan miten.
Kirja toki murtaa joitakin hauskoja mutta yleisiä harhaluuloja. Esimerkiksi omaan ennakkoluulomaailmaani on osunut luulo siitä että ahkerasti työtä tekemällä saa ylennyksiä ; Tosiasiassa ahkera työnteko osoittaa että henkilö kuuluu juuri sille paikalle jossa hän jo on. Ylennettäväksi valikoituvat ne, jotka näyttävät kyntensä, mutta eivät välttämättä siinä varsinaisessa tehtävässään. Henkenä korotuksissa on että osaamsta vaaditaan, mutta se ei riitä. Strategia jossa ylennyksiä ei anneta parhaille suorittajille, tuntuu tarkemman miettimisen jälkeen fiksulta ; Vaihtoehtona olisikin se, että jokainen ylenisi osaamattomuuttaan vastaavalle tasolle. Eli jos osaa tehtävän, ylentyy kunnes asettuu tehtävään jota ei osaa, jolloin ylennykset loppuvat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!