Putte Possun Teuraspäivää eilen vietettiin.

"Ihmiset pitivät myös tanssivista porsaista. Ja hattupäisistä karitsoista. Kuoleman tietämän mukaan ihmisten ainoa syy olla missään tekemisissä porsaiden ja karitsoiden kanssa oli esivalmistelua kyljyksille ja makkaroille. Oli melkoinen mysteeri, miksi kyseisten eläinten pitäisi pukeutua esiintyäkseen myös lasten tapeteissa. Heissan, pikku ihmiset, tätä saatte pian illalliseksi..."
(Terry Pratchett, "Valkoparta Karjupukki")

"Napoleonin Komplekseissa" oli käytetty energiaa näppäimistöntaontaan joka intentionaalisesti ja sattumalta muodosti yhdistelmän joka minun silmissäni muuttui tulkinnaksi McDonaldsista, ruokatabuista - sekä uskonnollisesti perustelluista, kuten vaikka juutalaisten koshersäännöt, että eiperustelluista, kuten poron syöminen joulun alla lapsia järkyttävänä ja liian provokatiivisena - ja monista muista tärkeistä asioista. Esimerkiksi juttua tuli siitä miten poron syöminen jouluna vertautuu Petteri Punakuonon syömiseen, ja se tuntuu jotenkin inhottavalta.

Mutta vaikka pekoni ja poronkäristys muituttavat valmistustavoiltaan kovasti toisiaan, perinteisen brittiläisen aamiaisen sika ei kuitenkaan vertaudu Putte Possuun. Mutta joulunaluksena vedetty poronkäristys vertautuu Petteri Punakuonoon.

Minä, joka tunnetusti tempaisin joulunajan pöytään poronkäristystä - koska se oli hyvässä alennuksessa ennen joulua syistä jossa saattaa olla mukana se elementti että Petteri Punakuonon syöminen ennen joulua pilaa lasten joulun - mietin asiaa toisinpäin.

Ihmiset tekevät asioita paitsi niinpäin, että heijastsavat Petteri Punakuonon poroon, niin he itse asiassa tekevät enemmän sitä että porot ihmisenkaltaistetaan, antropomorfistetaan, Petteri Punakuonoksi. Itse asiassa hyvin moni piirrettyjen eläin on ollut tuttu maataloista. Ja tähän syynä on se, että ihmiset ovat olleet näiden eläinten kanssa yhteydessä.

Asiaa on lähestytty. Jonathan Haidt "Affect, culture and morality, or it is wrong to eat your dog?" käsittelee psykologisesti sitä miten eläin on ihmiselle sekä ystävä että ruokaa. Näitä asioita ei kuitenkaan haluta yhdistää länsimaissa ; Haidt huomauttaa, että ihmiset syövät hyvällä mielellä lihaa, vaikka se olisi tuotettu epäeettisesti. He syövät sikoja, vaikka siat ovat älykkäämpiä ja ajatustavoiltaan lähempänä ihmistä kuin monet lemmikkieläimet. Yhtenä pääsyynä onkin se, että ihmiset eivät tunne näitä eläinyksilöitä henkilökohtaisesti.

Kysymyksessä on tietysti eräänlainen kulttuurinen asia. Ei ole kovin kauaa aikaa siitä, että ihmiset pitivät yleisesti sikoja. Maatalojen eläimiä hoideltiin ja rapsuteltiin ja sitten ne teurastettiin ja syötiin. Nimen omaan "ystävänsyömisen" perinne on ollut tyypillistä lihansyöjien rutiinia. Nykyinen teurastamokäytäntö on tehnyt eläinten kuolemasta mysteeristä ja eriytettyä. Eläinystävä ja eläimen liha eriytyvät. Välissä on laitos, jonka toisesta päästä sisään menee eläimiä ja toisesta päästä tulee makkaraa.

Paljon ollaan etäännytty niistä ajoista, kun maatalous oli yleistä. Silloin kaikille saattoi olla ilmiselvää se, että porot olivat hyviä juhtia jotka voitiin syödä. Joulupukin yksi syy pitää poroja olisi juuri sitä, mistä Amerikkalaiset (isolla kirjaimella) nykyään järkyttyvät.