Aamulehden juttu, jossa aiheena on pyhäkoululaisten toiminnasta leikkaaminen on tietysti saanut aikaan vitsailua. Henkenähän on se, että kirkosta eroaminen on iskenyt kansankirkkoa kukkaroon. Ja siksi menoista on leikattu. Lapsille ei enää saada pyhäkoululehtiä.
Tämänlainen "ajatelkaa lapsia" -henki on tietysti tavallista. Ja tapana on muutoinkin ollut, että retoriseen kysymykseen annetaan retorinen vastaus. Olisi kuitenkin hyvä mainita sen verran, että vastaus kysymykseen "Kirkosta eronnut, tätäkö halusit?" ei ole odotettu "en halunnut", vaan retorinen vastaus on enemmänkin "ehdottomasti!" On aivan yhtä tehotonta yrittää syyllistää ihmisiä jotka eivät kannata kirkon sanomaa siitä, että heidän tekonsa johtaa siihen että rahoja on kirkon sananlevityksestä pois.
Kysymys on siitä että jotenkin muutoinkin tuntuu että valtionkirkon kanssa toimiessa nimenomaan lasten uhataan aina ensin olevan leikkausten alla. Kirkosta lähteneen vihjataan vievän lapsilta pois. Kirkosta eroaminen on siis kuin veisi lapsilta Jeesuksen antaman tikkarin. Tämä on kaunis vihje siitä että kannattaisi palata kirkon ääreen, jottei "lastenriistäjä" -leima summonoisi valtavaa demonisoivaa sumua kirkosta eronneen ympärille. Onhan moraalitonta viedä lapsilta.
On toki ymmärrettävää, että vähentyneet rahat johtavat leikkauksiin. Kun rahaa on vähemmän se on jostain pois. Mutta kysymys on myös priorisoinnista. Kun näin näyttää olevan, on kirkon periaatteessa turha pestä käsiään asiasta. Voisiko ollakin niin, että kirkosta eronneiden eksodus on antanut syyn pelkkään leikkaamiseen. Ja kirkko taas on hoitanut asian niin että leikkaukset kohdistuvat erityisesti lapsiin. Minä luulin että kirkko on erityisesti pienten puolella. Ja että Jeesus mainitsi siitä miten juuri lapset voivat tulla hänen tykönsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!