Nojatuolia, sikareita ja hengellisyyttä.

Windsorin miekkailukoulussa on monia humoristisia harjoittelutapoja. Yksi esimerkki niistä on tasapainon ja lihaksiston harjoittamiseen tähtäävä. Siinä kuvitellaan että istutaan mukavassa nojatuolissa, ja että toisessa kädessä on brandylasi ja toisessa sikari. Selkä ja jalat ovat suorana, ja molemmat nostetaan ilmaan niin että mennään ikään kuin linkkuun - kuten kunnon lepotuolissa kuuluukin. Tempua helpottaa se, jos kuvittelee tuolin olevan olemassa.

Satuin aikanani tutustumaan humoristiseen "Bush yoga" -ilmiöön, jossa Bush -muovinukke on taivutettu erilaisiin aivan oikeisiin jooga -asentoihin. Ja sitten niissä on leppoisia ohjeita, kuten sitä miten mielen tyhjennys on monille vaikeaa kun päässä on niin monta ajatusta, mutta että Bush kehuu olevansa tässä oikein lahjakas. Lepotuolitemppu on itse asiassa "paripurna navasana" -niminen asento. Sen avulla Bush hakee itselleen voimaa yrittää jatkaa keskeytyneet sotilaspuuhansa loppuun.

Molemmat esittelemäni lähestymistavat ovat sinällään mielenkiintoisia, että ne ovat etääntyneet varsin kauas joogan hengellisestä historiasta. Windsorinkin valinta on sinänsä sekulaari, että asian voi hakea tiettyyn "ihmisruumiilliseen" tavoitteeseen pyrkivänä liikuntana. Huumori keventää niin että sitä on hauskaa tehdä.

Hengellisyyden siinä näkevät ne jotka haluavat. Ja osa niistä saattaa kenties nähdä niissä pyhäinhäväistystä, kerettiläistä ikonoklasmia. Osa tietysti saattaa nähdä huumorista ja koko systeemin muuttumisesta huolimatta tempussa jotain idän harhaoppeja, joka kontaminoi ja saastaa koko harjoitteen. Kenenkään ei toki ole salilla pakko tehdä jotain jota ei halua. Sellaista ei tosin liene löytynyt, joka olisi lajia harrastanut ja haluaisi jättää hauskan ja silti toimivan harjoitteen käyttämättä.