Eräs minun ystäväni on sitä mieltä että yhteiskuntamme on krumeluurisoitunut. Valtaosa ihmisistä tekee varsin abstraktia työtä, jonka tarpeellisuus yhtään millekään on muuttunut kyseenalaiseksi. Esimerkiksi joskus on byrokratiaa byrokratian vuoksi.
Hän itse mittaa tarpeellisuutta hieman erikoiselta. Hän laskee asiat sitä kautta, miten oikeuttaa olemassaolonsa yhteiskunnan toimintojen lakattua. Tarpeellinen taito olisi sellainen, millä ihminen voi oikeuttaa osuutensa vähistä ruokavaroista. Hän itse osaa esimerkiksi rakentaa ja käyttää yksinkertaisia vanhoja koneita. Taiteiden tai koodaamisen osaaminen olisi sen sijaan melko turha taito näissä oloissa, jolloin sähköä ei ole saatavilla.
Itse joutuisin oikeuttamaan olemassaoloni maanviljelytietojen kautta. Ja sitä kautta että voisin osaltani vahtia niitä vähiä ruokavaroja ollen kohtuullinen riski niille "turhille taiteilijahipeille" jotka tietysti yrittäisivät napata osansa vähistä ruokavaroista.
Tälläisessä skenaariossa kaikki toiminta keskittyy Maslown tarvehierarkian alimpaan puoleen. Tosin esimerkiksi insinöörit voisivat oikeuttaa itsensä pitkäjänteisyydellä. Heillä olisi keinoja ja tietoja ajaa maailmaa takaisin toimivaksi yhteiskunnaksi. Itse asiassa abstraktit taidot voisivat olla hyvinkin hyödyllisiä. Esimerkiksi nykyään hyväntekeväisyystyössä organisaatioasioita tekevä tietää miten asioita pitää hoitaa. Eli miten postapokalyptinen joukkiomme saa esimerkiksi veden, huussit ja muut vastaavat. Mitä tulee tehdä ensin ja mitä sitten. Heistä tulisi johtajia. Koneenkäyttäjä saa toki oikeuttaa paikkansa ojankaivuupuolella.
Filosofiantaidoilla näissä oloissa ei tekisi mitään. Se olisi perseestä. Kuka sellaisessa postapokalypsissä muka haluaisi elää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!