"Freakshowt" olivat 1800 -luvulla hyvin suosittuja. Niissä näytettiin erilaisia epämuodostuneita ihmisiä. Ilmiö yleistyi, kun siamilaiset kaksoset Eng ja Chang Bunker ostettiin ohjelmanumeroiksi. Heitä kierrättänyt "manageri" tienasi suuria summia rahaa siitä että ihmiset tuijottelivat.
Myös Phineas Taylor Barnum kehitti alaa ; Hän kehitti idean halvasta, jonne ihmiset pääsivät hyvin pienellä sisäänpääsymaksulla kokoelmaa erilaisia "luonnonoikkuja". Tämän jälkeen erilaisia vammaisia, epämuodostuneita tai muuten "kummallisia" kierrätettiin ahkerasti. Floridan Gibsontoniin joka tiivistyi kaupungiksi jossa "sirkusnähtävyydet" asuivat.
Ilmiö loppui aikanaan ; Vuonna 1908 "Scientific American" esitti toiminnan epäinhimillisenä.1 1950 -luvulla yleinen mielipide vastusti kummajaisten käyttöä rahanlypsyjärjestelmänä.
Nykyajan ihmisestä epämuodostuneiden töllistely tuntuu varmasti inhottavalta. Mutta on hyvä muistaa että "noihin aikoihin" myös mielisairaaloissa käytiin ihmettelemässä. Erikoisten tuijottelu oli kaiken kaikkiaan yleisempää.
Valistuksen ystävät katsovat että tuijottelu loppui kun niiden takana olevia ilmiöitä alettiin tutkimaan. Tutkittu muuttuu ymmärretyksi, eikä sitä tarvitse enää ihmetellä. Tässä näkemyksessä korostuu se, että ihmisiä kiinnostaa ylimalkaisesti kaikki poikkeavuus ja tuntematon.
Tietysti poikkeavien tuijottaminen on hyvin mutkikas ilmiö. Sillä freakshowt tarjosivat työpaikan monelle. Julkisuus tarjosi jopa oman paikan yhteiskunnassa. "Tekno-Kekon mielekäs maailmanhistoria" esittelee erään ihmiskohtalon. Siinä on kummallinen summa jossa yhtenä osana on sairaan välineellistäminen ahneudelle. Ja toisella puolella se, miten villi -ihminen oli sivistynyt ja tätä ihmeteltiin, joka tavallaan avarsi tuijottelevien umpimielisiä ennakkoluuloja ja tätä kautta heidän maailmankuvaansa. Jopa naimakaupat olisivat olleet mahdollisia - ellei ahneus olisi astunut mukaan. Kaikki loppuu tietysti muumiointiin. Kuolleestakin tehtiin näyttelyesine. Kuitenkin vaihtoehdoksi sirkuksille on tullut lähinnä sosiaalituki ja erilaiset hoitolaitokset. Yhteiskuntaan kuuluminen on tietysti lähentynyt ja parantunut ajan kanssa.
Luulen että kaiken kaikkiaan on parempi että vammaisuutta ei alisteta tuijoteltavaksi ohjelmanumeroksi. Kuitenkin itse freakshow -ilmiön takana olleet asenteet itsessään ei ole mitenkään poistuneet. Onhan esimerkiksi Cracked kertonut hirvittävistä museoista : Esimerkiksi "El Museo De Las Momias" koostuu isosta kasasta säilöttyjä alastomia muumioituneita ruumiita ja "Catacombe dei Cappuccini" vaatetettuja sellaisia. "The Mutter Museum" taas säilöö anatomisia outouksia. Ja on tarjolla tietysti muunkinlaisia outoja museoita (missä ei käytetä ihmisosia). Näissä käydään. Eivät ne muuten olisi pystyssä.
Sitten kun olen kauhistellut näitä, avaan television ja alan katsomaan "Duudsoneita" tai "Jackassia". He eroavat vammaisten ihmettelystä vain siten, että Duudsonit ovat harjoitelleet, kun taas freakshowssa olleet olivat yleensä saaneet ominaisuutensa luonnolta.2
Tämä Duudsonien toiminnan suvaitseminen tuntuu hieman erikoiselta, kun on ensin tuominnut freakshowt. Mutta sitten muistaa että on aina Lady Gaga, jonka toilailuja voi seurata. Pekoniin pukeutuminen riittää nykyään tekemään julkkikseksi. Jotenkin tuntuu että managerointi muuttamalla vammaisille tulisi tarjota sama mahdollisuus tienata. (Tosin olen kuullut että Tampassa on nykyään tarjolla esimerkiksi kääpiöpainia.)
1 Aluksi voisi ihmetellä että miksi konservatiivit eivät vastustaneet ilmiötä innolla. Kunnes muistaa että konservatiivit nyt vaan ovat sellaisia että vastustavat vain hyvin tietynlaisia asioita ja kannattavat toisia. Freakshowssa outo oli "hallinnassa" ja sen tuijottaminen oli vapaus joka tarjosi mielenkiintoista viihdettä, jolla opitaan uusia ihmeellisiä asioita maailmasta.
2 ; Että "olen äiti luonto/luontoäiti/Jumala Toivotan teidät tervetulleiksi. Annan sinulle lahjana erikoislahjan Artogrypoosin. Että passokuu vaan."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!