"...You know, when I was about your age, I used to give my mon stuff and it was wrapped in old comic book pages. But she didn't mind. She always said "It's the thought that counts." Thanks for thinking of me..."("MacGyver", "The Madonna")
Lahjojen saamisessa ja antamisessa korostetaan usein ajatuksen merkitystä. Näin ollen lahjan sisältö olisi asian kannalta jopa epäoleellinen. Tältä kannalta olen miettinyt muitakin asioita. Esimerkiksi uudessa työssäni kohtaan usein kehuja ja siunauksia siitä, miten tekemäni työ on tärkeää. En yleisesti ottaen jaa kiittäjän vakaumusta. Mutta se on painoarvoltaan hyvin pieni siinä miten siunaamisen vastaanotan. Samoin olen ottanut usealta uskovaiselta siunauksen, sanoen että se luultavasti painaa siunaajalle enemmän kuin minulle. Mutta ei siitä haittaakaan ole.
Tälläinen siunaamiseen suhtautuminen otetaan yleensä aika positiivisesti. Toki parempi olisi jos uskoisi samoin, mutta kukaan ei kuitenkaan sano mitään sen suuntaistakaan että "jumalattoman logiikalla siunaus on taikauskoista höpinää". Toki se on. Minulle lahja on tyhjä paketti, joka on kääritty sanoihin. Mutta siinäkin kyseessä on lahja, jossa tärkeintä on se ajatus.
Helvettipuheet otan samalla logiikalla hyvin vahvasti. Kaikki puheet siitä miten oikeudenmukaista vakaumuksettoman, kuten minun, laittaminen sellaiseen paikkaan on aika kova. Itse asiassa kovempaan paikkaan on vaikeaa toista ohjata. Tässä kohden uskovaiset puolustautuvat sillä että Helvettiuhkailu ei ole mikään kovin relevantti, koska uskova ei usko koko paikkaan. Näin paketin sisältö alkaa kuitenkin minun silmissäni painamaan liikaa. Se on se asenne, joka ratkaisee.
Tuollainen lahja minua odotti kotona kun menin nukkumaan. Edes minä en kysele että "Mikä oli hintalapussa lukema". Eikä kenenkään pitäisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!