Alister McGrath on sitä mieltä, että ateismin vetovoima johtuu siitä että uskonnot ovat fanatismillaan tehneet paljon pahoja asioita. Tästä ei ole pitkä matka ajatukseen, että ihmiskunnan on parempi ilman uskontoa kuin sen kanssa. Ateismi saa ikään kuin suosiota kahta reittiä:
1: Pahan ongelman kautta, jossa julmuuteen törmääminen tarkoittaa sitä että Jumala ei ole kovin mukava. On vaikeaa uskoa hyvään Jumalaan, kun evidentiaalinen todiste hänen työstään näyttää monesti viittaavan päinvastaiseen.
2: Uskomiseen uskomisen "käänteisen version" kautta. Kun uskonnollinen fanatismi tarjoaa oivan tarjonnan massoista uskottavilta tuntuvia tekosyitä väkivaltaan, voisi olla parempi ilman niitä.
Tämähän on siitä erikoinen tilanne, että uskovaisilla on usein näkemys, jonka mukaan ateisteilla ei ole eikä voi olla etiikkaa. Syynä on tietenkin perisynti : Ihminen ajatellaan siinä olevan perusluonteeltaan paha, ja uskontoa tarvitaan siksi kaitsemaan. Ilman uskontoa ihminen sortuisi eläimelliseen pahuuteen ja moraalittomuuteen. Myös ateistit itse taas usein korostavat sitä, että heidän uskonsa pääsyy on evidentiaalinen, Jumalan puute. Tätä kautta ateismi ei olisi eettisesti värittynyttä, vaan ainoastaan tietäminen ja todistaminen kiinnostaisivat. Tässä on selvästi jännitettä "virallisen totuuden" ja McGrathin näkemyksen välillä.
Omituiseksi asia tietenkin menee jos mukaan lasketaan itse historiaperustelujen varaan rakennetut moittimisstrategiat : Esimerkiksi ateismia moititaan usein kertomalla kommunistien kansanmurhista ja syyttämällä tähän päälle erilaisilla natsianalogioilla. Kun ateismi liitetään ideologisella premissillä ateismiin, löytyy sieltä tietenkin lisää syytöksiä natsismiin. Argumentatiivisestihan tämä on tekona identtinen ateistien noitavainoista ja muista vastaavista syyttämisten kanssa. Kuitenkin tuntuu, että vakuuttavilta tuntuvat ne jotka tukevat sitä, mitä halutaan.
Itseäni huvittaa ajatus siitä, että moraalittomiksi syytetyillä vahvin motivaatio asioihin on se, että heillä on vahva näkemys oikeasta ja väärästä. Kuinka samanlaisia molemmilla puolilla ollaan. Ja kuinka toisen logiikkaa syytetään huonoksi. Vaikka se on rakenteeltaan ihan samaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!