Melko usein historiallista miekkailua kokeilee joku, joka harjoittaa bofferointia. Melko usein he lopettavat pian, koska heistä teräksen kanssa miekkailu on liian rajoittavaa. Tai ainakin näin olen kuullut.
Tosiasiassahan historiallisessa miekkailussa törmää valtavaan määrään tekniikoita, joten mitään "yksinkertaista touhua" se ei ole. Bofferoinnissa ei käytännössä kohtaa mitään kovin teknisesti mutkikasta. Kuitenkin ymmärrän, mistä tämä "rajoittuvuuden kokemus" tulee.
1: Ensinnäkin ehkä tärkein on se, "minkälaiset osumat lasketaan". Bofferoinnissa tästä ei olla yleensä kovin tarkkoja. Iskujen ei tarvitse olla kovin oikeaoppisia. Eli käytännössä jos se pehmomiekka olisi oikea miekka, se ei tekisi vaarallista vammaa. Mutta osuma lasketaan.
2: Toisekseen treeni on paljon rajoitetumpaa. Bofferoijat saavat lyödä ja huitoa melko vapaasti toisiaan. Teräksellä sellaisesta seuraisi melko varmasti kuolemia. (Mikä olisi tietysti historiallisesti autenttista ja aitoa ja ties mitä "hemmetin hienoa". NOT. En kirjoittelisi tätä blogia.) Tämä korostuu siinä, että esimerkiksi LARP -peleihin rakennetut terästä ja puuta käyttävät tyylit ovat rajoittaneet tekniikoitaan paljon, koska kaikki tappavat piirteet on luonnollisesti haluttu minimoida. Eli taistelusta tässä piirissä on tehty "tyylikästä ja kivaa", mutta tavalla joka itse asiassa on tavallaan "itsepuolustuksen vastakohta". Siihen on koostettu vaarattomia tekniikoita. (Which is totally great, I think!) Tätä kautta historiallinen miekkailu on turvallista koska ja vain koska niillä ei "vaan piestä vapaasti".
Historiallisessa miekkailu sisältää siis enemmän tekniikkaa, ja on tätä kautta mutkikkaampaa. Mutta se on silti bofferoijille usein "too limiting". Koska heidän vapautensa ei tule vapaudesta osata erilaisia liikkeitä, vaan aivan muusta. Toiminnan kompleksisuus, hienostuneisuus tai tarkkuus ei heistä ole vapautta. Heistä on kivaa ottaa lelu käteen ja kisailla. Ja minä ymmärrän heitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!