Asento ja miekan käyttötapa.

Kaikissa itsepuolustuslajeissa erilaiset asennot ja liikeradat ovat tärkeitä. Ne ovat vain keskenään hyvinkin erilaisia. Tässä on yleensä syynä se, että "kaikki riippuu kaikesta". Tästä saa melko helposti esimerkin erilaisten miekkailusysteemien kautta.

Sillä on selvä ero saksalaisen lyömämiekan käyttötavan ja pistomiekan välillä. Koska pitkällä miekalla oli paljon iskeviä lyöntejä (ja kun sitä käytettiin pistoissa, sitä käytettiin halfswordingissa) Siksi iskuihin piti saada voimaa. Asennot olivat tätä kautta "aggressiivisemman näköisiä". Otan esimerkin Joachim Meyeriltä, joka edustaa myöhempää saksalaisen tyylin kehitysvaihetta. Juuri tässä "myöhemmässä vaiheessa" mukaan tulleessa asennossa, zornhutissa, on sellainen "heikkous", että se ei ole varhaisissa manuaaleissa mukana. Se ei siis edusta mallikelpoisesti koko saksalaista miekkailua, vaan ainoastaan osaa sen historiasta. Mutta toisaalta siitä kuitenkin näkee totaalinen amatöörikin helposti sen "pointtini". Eli että tuosta asennosta miekalla saa iskettyä voimakkaasti. Iskuun "kerättävän voiman" voi miltei nähdä. Samalla näkee tietenkin myös sen, että miekkamies ei ole miekan takana suojassa. On siis selvästi esillä se, mitä asennolla haetaan ja saadaan ja mitä siltä ei haeta (koska se ei sitä tarjoa).

Sen sijaan pistomiekkailussa viiltäviä suoritteita ei tehty. Tätä kautta asentokin muuttui. Capo Ferron esittämästä kuvasta näkee selvästi, miten miekkailijat ovat hyvinkin miekkojensa takana "piilossa". Ei ole mitään järkeä varustautua järjettömin heivarein, jos viilto -ominaisuuksia ei miekassa ole mainittavasti. Pistelyyn ei tarvitse ollenkaan samanlaista iskumekaniikkaa.

Tätä kautta tyyli vaikuttaa selvästi kokonaisuuteen. Jos ollaan pistelemässä, on miekan hyvä olla ohut, terävä ja kevyt. Jos taas sillä isketään, ei haittaa jos se painaa enemmän. Onhan sen miekan on oltava myös vahvempi, koska torjumisessa ja muussa miekkojen risteämisessä on mukana isompia voimia, joita miekan on kestettävä.

Toki mukana on sitäkin, että kaksintaistelut keskiajalla olivat julkisia ja laillisia. Tätä kautta niillä oli yleisöä. Myöhemmin ne taas olivat kiellettyjä - joskin ne hyväksyttiin tietyllä tasolla epävirallisesti. Ne kuitenkin käytiin metsikössä pienen piirin edessä - ja sitä kautta hengissä selviäminen oli tärkeämpää. Brittiläiset oivalsivat tämän melko hyvin, koska siellä oli tavallista että "kaksintaistelijoista ainakin toinen" keksi että jos menee kaksintaistelupaikalle itse, ja pistää kaverit mukiloimaan sen toisen kiistakumppanin, hommaa samalla alibin joka näyttää että ei ollut pahoinpitelemässä toista ennalta, voi rehennellä sillä että "se toinen ei tullut paikalle, koska tämä pelkää".

Kun mukana on yleisöä, on maineen kannalta parempi jos voittaa toisen poseeraavin iskuin. Tässä lyöntivoiman lisäksi saadaan viiltävissä ja iskevissä lyönneissä myös näyttävyyttä mukaan kuvioihin. Sen sijaan rannekäännöillä tehty juttu ei näytä ulos päin yleensä juuri miltään. Siksi elokuvissakin pistomiekoillakin on valtava määrä heiluttavia iskuja : Koska niissä näyttävyys on pääsijalla.