Kuinka ystävyys on niin vaikeaa?

Itselläni on aika vähän ystäviä. Suopeita ihmissuhteita on jokseenkin enemmän. Osittain koen asian niin, koska olen hyvin tarkka. Moni voisi laskea ystäväksi huomattavasti kepeämmin perustein. Filosofiassa kun on ystävyyden määritelmiä jotka ovat mielestäni hyvin kepeitä. Niissä voidaan esimerkiksi vaatia lähinnä hyödyttävää ihmissuhdetta. Tällöin suurin osa työelämän suhteista esimerkiksi kaupankäynnissä olisivat ystävyyssuhteita. Ne eivät kuitenkaan tuota sen tyylistä aitoa iloa ja nautintoa jota ystävyyteen liitetään.

Toisaalta tarjolla on ystävyyden lähestymistä jossa korostetaan seuran tuomaa nautintoa ja hyötyä. Mutta näiden kohdalla esineisiin kiintyvä ihminen voisi harjoittaa ystävyyssuhteita. Tämäkin tuntuu vieraalta, vaikka kieltämättä kiinnynkin esineisiin, tunteenomaisella ja nostalgisella mutta ei-saidalla tavalla.

Mutta olenkin tässä suhteessa Aristoteelinen. Siinä ystävyydeltä vaaditaan periaatteessa aika paljon. (1) Suhteen pitää olla molemminpuolinen, eli itsen ja kohteen täytyy jakaa arvoja tai kiinnostusta tai molempia. Vastavuoroisuusvaatimuksessa ystävyys on sellaista, että stalkaajakaan ei voi sanoa lähtevänsä ystävän kanssa kävelylenkille ja että vain toinen sattuu tietämään tästä. (2) Suhteen pitää olla tasa-arvoinen eli molemmat osapuolet olisivat samanarvoisia eikä toista koeta jotenkin paremmaksi kuin toista. Taidoissa ja ominaisuuksissa voi olla eroja, mutta suhde ei ole hierarkista. (3) Ystävien pitää toimia useassa eri kontekstissa. Heidän täytyy tehdä yhteistyötä monessa erilaisessa tilanteessa. (4) Ystävien pitää olla autenttisia ja rehellisiä. Heidän välillään on luottamussuhde jossa ei salailla, olla informaation kulussa kovin rajoittuneita, saati että tietoa käytettäisiin manipulointiin.

Itse tulen usein toimeen ihmisten kanssa kontekstissa jossa jaetaan yhteinen kiinnostuksenkohde, mutta joka on tekemistä tietyssä kontekstissa. Näin ollen esimerkiksi miekkailussa on ihmisiä joiden kanssa viihdyn mutta jotka eivät voi olla ystäviäni koska en jaa elämääni kuin tässä yhdessä tilanteessa. Toisaalta en laajenna suhteita koska en ylipäätään luota juuri kehenkään ennen kuin olen jakanut heidän kanssaan paljon kokemuksia eri konteksteissa. Toisaalta yhdessäolo perustuu usein tavoitteelliseen tekemiseen jossa on taitoeroja. Ja nämä taitoerot ovat oleellisia koska sitä tavoitellaan sitä että ollaan hyviä tässä asiassa. Tältä pohjalta ystävyyttä on vaikeaa rakentaa.

Onkini ihme että minulla on ystäviä ylipäätään. Tosin Aristoteleen vaatimukset ovat niin kovia että moni kutsuisi sitä enemmänkin "tosiystävän" kuin "ystävän" määritelmäksi. On ihme jos oikein kellään on tämänlaisia ystäviä. Ainakaan kovin monia. Siksi on kai lohdullisempaa elää sosiaalisessa mediassa jossa "ystävä" on sellainen tyyppi joka haluaa jostain syystä, aivan mistä tahansa syystä, seurata sinua. Ja jonka kanssa vastavuoroisuus tarkoittaa sitä että sinä et vastaavasti aktivoidu ja poista häntä kaverilistasta. Ystävyys jossa ei tarvita kaveripyynnön hyväksymistä kovempaa aktiivisuutta on jotain jota riittää meille jokaiselle. Se lohduttaa niinä hetkinä kun tajuat eläväsi yksin ilman vertaista ja luotettavaa lajikumppania.