Ideologioiden historiasta irtautuminen

Kun katsotaan historiaa, on yleistä katsoa asiaa "hedelmistään puu tunnetaan" -asenteella. Näin esimerkiksi kristillisten kulttuurien menestyspiirteet ovat kristinuskon ansiota. Puhutaan arvomuisteista ja vastaavista. Toisaalta usein irrottaudutaan vaikkapa noitavainoista ja ristiretkistä. Niissä selitys on että koska taustalle voidaan nähdä poliittisia syitä, ne eivät ole uskonnollisia syitä.

Toisaalta poliittisia syitä voidaan nähdä esimerkiksi sairaanhoidon taakse. Lääkärien olemassaolollekin on poliittisia tavoitteita. Ne vain helposti nähdään kristillisiksi. Noitavainojen kohdalla moni puhuukin siitä miten ennen on eletty erilaisia aikoja.

Näin ollen esimerkiksi kristittyjen pahojen ihmisten tekemisiä katsellessa keskustelu muuttuu helposti muotoon jossa keskustellaan siitä miten tuo yksilö on ollut kenties edustava. Tekemällä poikkeuksia oikeutetaan se, että jotkin asiat jätetään pois. Eli toisin sanoen "hedelmistään puu tunnetaan" -tulkinta muuttuu siihen että ikävät tosiasiat jätetään käsittelemättä "ei-edustavina". Samalla kun vastaavat positiiviset ilmiöt jopa samojen henkilöiden toimesta nähdään asiallisina ja kristinuskon ansioina. Kuin vain hyvä olisi se mitä on jätetty taakse.

Perinteisesssä ajattelussa tämä ongelma on tuttu. Moni tiedostaakin että on ristiriitaista olla fundamentalisti ja vedota "eri aikoihin". Jos moraali on objektiivista ja tätä kautta muuttumatonta aina ja nyt, on ymmärrettävää miksi ~2000 vuotta vanhat Jeesuksen opetukset ovat malli sille miten politiikkaa pitäisi tehdä nykyään. Mutta jos selitetään että vanhan testamentin lait sopivat paimentolaiskulttuuriin ja että se heijastaa vanhaa ajankuvaa, viitataan siihen että moraali onkin muuttunut jostain syystä. Vaikka Jeesuksen maanpäällisten tekojen kautta. On selvää että moraalinormisto ei voi olla aikaan sidottua ja objektiivista, muuttumatonta ja ikuista samanaikaisesti.

Asian tiedostaminen tuntuu olevan hankalampaa kun puhutaan perinteistä ja vaikka kulttuurin arvomuistista ; Siksi onkin erikoista että historiaa katsellessa suuri osa ajasta on selvästi sellaisen vallan alla jossa politiikka on välineellisesti käyttänyt kristinuskoa vaikka sotimisen oikeuttamiseen. Mutta samalla kristinusko on sitten vaikuttanut niin että se, eikä poliittinen peli ja muut vaikutteet, ovat vaikuttaneet niissä asioissa jotka nykyajan ihminen näkee hyvinä. Niiden kohdalla puhutaan vuosituhantisesta perinteestä. Ikään kuin vuosituhantinen perinne voisi olla mikään millään joka on ollut täysin vaikutusvallaton. Niin vaikutusvallaton että se ei ole voinut estää poliittista peliä tai muuttaa arvovalintoja edes kirkollisten johtajien saati ristiretkeläisten kohdalla...

Tällä kaikella on merkitystä koska tosiasiassa erottamalla tehdään vielä yksi asia. Monesti menneisyyden vallankäytöistä muistutetaan siksi että nykyajassakin uskonnolla käytetään valtaa ja kristinusko ei suinkaan ole vallassaoloaikanaan poistanut näitä efektejä yhteiskunnasta. Länsimaissa kristityt selvästi pystyvät hyvinkin vähän jarruttamaan kristillisiä metelöijiä ja äärimmäisliikkeitä. Onkin erikoista ajatella että kristinusko tunnustaa voimattomuuttaan historianhallinnassa. Kristinusko ei ole torjunut politikointia ja noitavainot ja ristiretkiä. Evankelisulterilainen kirkko esittää että se on suojellut kouluopetuksella fundamentalismin nousulta. Kuitenkin se tosiasiassa suojelee fundamentalisteja ja pitää heitä kirkossa. Eikä se onnistunut torjumaan 1990 -luvun saatanapaniikkia Suomessa. (Päinvastoin, se ei suurissa määrin huomannut koko ilmiötä samalla kun kirkollisia toimijoita kuitenkin osallistui siihen.) Kirkko tarjoaa ikiaiksen ongelmansa korjaamiseen samaa keinoa jota se on aina yrittänyt ja joka ei ole koskaan ennenkään toiminut.

Ja kenties tämä johtuu siitä että korostaessaan sitä miten uskonnolliset asennevammat ja pahat teot kuuluvat eri aikaan, se itse asiassa aktiivisesti unohtaa valtarakenteet jotka ovat mahdollistaneet nämä ilmiöt. Nämä rakenteet ovat usein nykyäänkin olemassa.