sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Ankarimman kautta

Osa maahanmuuttokriittisistä ajaa kantaa jossa "suvakit" ovat erehtyneet ja että heidän silmänsä aukeavat. Tässä on ylenkatseellinen mutta sopuisa sävy. Sellainen jossa saadaan jotain lohtua siitä että lopulta suvakkikin tiedostaa miten asiat oikesti ovat. Ja jossa korostuu jopa se että on murheellista että maahanmuuttokysymys jakaa kansan.

Sitten on linjamaa jonka mielestä "suvakit" ovat väärässä ja siksi heitä pitäisi rangaista. Jopa "ankarimman kautta". Tällä on hyvin mielenkiintoinen suhde sananvapauteen ja mielipiteenvapauteen. Kun vielä muutama kuukausi sitten maahanmuuttokritiikin päälinja oli se, että vastustettiin sensuuria, poliittista korrektiutta ja vastaavia, niin nyt siitä on selvästi irtautunut linja joiden mielestä "suvakkeja" tulee rangaista vääristä mielipiteistään.

Toki joku voi miettiä sitäkin onko "ankarin rangaistus" jotain joka lähentelee uhkailua. (On selvää että "ankarin rangaistus" tuskin voi osua internetissä vittuiluun, vinoiluun tai muuhun vastaavaan kevyeeseen. On selvää että se viittaa johonkin aika kovaan. Mihin, se kannattaa juridistista syistä jättää mainitsematta silloin kun kylvää "ankarin rangaistus" -tyylisiä sanapareja.) Ja jossa lietsotaan sitä että kansa on kahtiajakautunut 1918 -henkeen ja että on tärkeää valita puolensa sodassa. Sillä on tämän huomion ja siitä nousevan teeman kanssa merkitystä kuitenkin lähinnä sävyssä.
klo

1 kommentti:

  1. Tom Kärnä9. helmikuuta 2016 klo 1.54

    Itse aikoinaan toistelin taajaan lempiscifisarjastani oppimaani viisautta "truth points to itself". Ajan kanssa olen tullut kuitenkin kriittisemmäksi sitä kohtaan. Totuus näyttää minusta osoittavan itseään kohti kovin heikosti. Tai sitten ihmislajiin kuuluvilla on ymmärryksessä vikaa.

    VastaaPoista

Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.

Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.

Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.

Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.

Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.

En carde ; Sa varaudu!