keskiviikko 1. huhtikuuta 2015
Mitä eroa on virpomisella ja halloweenilla?
Onkin itse asiassa todennäköistä että halloweenin ja virpomisen välillä on samantyylinen hengellinen yhteys. Jos mietitään miksi noidat kuuluvat pääsiäiseen, se voidaan liittää ajatukseen siitä että Jeesuksen ollessa haudassa pahalla ei ikään kuin ole valvojaa ja rankaisijaa. Aiemmin virpomista onkin harjoitettu myöhemmin. Työpaikallamme vanhempi polvi muisti miten noita-armeijat virpoivat nimenomaan pääsiäissunnuntaina. Nykyisin sitä virvotaan palmusunnuntaina ja virpojien pajunoksat yhdistyvätkin suoraan kansanjoukkojen heiluttamiin palmunlehviin. On omituista että noidat liittyisivät teologis-sujuvasti tähän uuteen kontekstiin mutta näin on todellakin tapahtunut.
Jossain määrin näyttääkin siltä että virpominen on halloweenistynyt, kenties juuri siksi että meillä ei ole ollut halloweenia. Ja siksi, tavallaan, nyt meillä on niitä kaksi. (Jekkuilu kuuluu maassamme halloweenin henkeen mutta ei sisältöön. Jekkuilu kuuluu meillä oikeasti vain wappuun. Eikä siihenkään.)
Jossain mielessä pohjanmaan pääsiäiskokot kertovat kuitenkin jotain oleellista. Nimittäin sen mitä eroa on palmusunnuntailla ja halloweenilla. (Paitsi se että halloweenissa asussa on suurempia vapauksia ja siinä on eri päivämäärä.) Palmusunnuntaina noidat tuovat mukanaan omat polttopuunsa rovioon. Tämä tietenkin sopii vahvasti pääsiäisen henkeen ; Kantoihan Jeesuskin oman ristinsä teloituspaikalle (suurimmaksi osaksi).
2 kommenttia:
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!
Iki-ikivanhaa suvun historiaa viime vuosisadalta...
VastaaPoistaMinua reippaasti vanhempi isoveljeni, jonka kuolemasta on jo kauan, oli lapsena virponut Karjalassa.
Karjalaisella virpomisella ei ollut yhteyksiä noitiin. Virpominen (siunaaminen) tapahtui vierailemalla taloissa palmusunnuntaina (vain silloin) ja "palkat" käytiin kokoamassa pääsiäissunnuntaina, ylösnousemuksen juhlana. Siihen aikaan ei ollut suklaamunia ymns vaan "palkat" olivat keitettyjä munia tai kakunpaloja tai pullanpaloja yms.
Toisaalta, täällä lännessä pääsiäisnoidat tekivät tuhojaan pitkäperjantain ja päääsiäisen välissä juuri noista syistä, joita kerroit. Pahalla oli siinä välissä valta. (AIka jännä mielestäni on ajatus, että siihen valtaan uskottiin vain tuossa välissä...) Toisaalta, noidatkin koettiin myöhemmin hassuiksi höpsöiksi hauskoiksi mummuloiksi, joten hyvän ja pahan taisteluun ei kyllä sitten niin varsin uskottu...
Halloween on varmaan vaikuttanut meikäläiseen perintöön - ja kaupallistanut sitä, kun karkkia menee paljon kapupaksi...
Kyllä, ortodoksit taitavat jopa vierastaa sitä miten heidän oppinsa/juhlansa on mutiloitu. Pohjanmaalla, jossa nyt olen, virvottiin lankalauantaina. Etelässä on ilmiselvää että oikea päivä on palmusunnuntai. Täällä tosin on myös roviot noitia varten. Pohjalainen sanoo pahoille voimille että "come get some"...
VastaaPoistaPS. Kaikki mihin voi liittää hintalapun on hyvää.