Filosofin masennus

Hyvin moni elämänfilosofia tavoittelee onnellisuutta. Tällöin voidaan päästä vaikka epikurolaisuuteen, jossa haetaan kohtuudessa pysyvien nautintojen avulla helppoutta, tuskattomuutta ja iloa.

Mutta tämän vastapainona on oikeastaan aina ollut se, että analyyttiseen ajatteluun on itse asiassa hyvin usein liitetty jonkinlainen ajatus masentumisesta ja raskaudesta.

Ajatus nimenomaan analyyttisen ajattelun surumielisyydestä on hyvin vanha. Humoraaliopissa analyyttinen ja hiljainen tyyppi oli nimeään myötä melankolinen. Joten asiayhteys on nähty ikään kuin lääketieteellisenä kysymyksenä ja ilmiselviönä.

Tämänlainen ajatus antaa helposti pontta Tuomas Akvinolaisen tavalla ymmärtää rumuutta. Akvinolainen ajatteli kauneutta teleologisena. Kun kohde on sellainen kuin sen pitää olla ja on sellainen kun se on tarkoitettu olevaksi, se on kaunis. Rumalta kohteelta siksi puuttuu jotain, mitä sillä kuuluisi ja voisi olla. Akvinolaisen näkemyksessä estetiikkaan liittyy siksi melankoliaa. Sillä kaunista on tässä maailmassa vain siellä täällä, se ei ole koskaan täydellisen kaunista ja aina se muuttuu lopulta rumaksi. Ja tämän tiedostaminen tuo mieleen surua. Näin hyvin tehty filosofia siis masentaa.

John Fisher taas teki pienestä masentuneisuudesta jopa filosofin hyveen. Hänestä parhaat filosofit ovat hieman masentuneita sillä tämä luo itseluottamuksen puutetta. Ja tämä luo huolellisuutta ja varovaisuutta tarkistaa ja uudelleenmiettiä argumentteja. Eli Fisherin mielestä filosofia ei lievästi masenna vaan että lievästi masentuneet ovat parempia filosofeja.

Tuore tutkimus (uutisointeineen) näyttää siihen suuntaan, että ajatteleminen itsessään on epämiellyttävää. Ja että miellyttävään ajatteluun ei totuta nuorina tai siihen opita edes vanhoilla päivillä. Eli epämiellyttävyys on kaikilla ikäjaksoilla. Ja itse asiassa vaikka ajattelu on kaikille epämiellyttävää niin se on osalle hyvin epämiellyttävää. "On silmiinpistävää, että yksinkertaisesti yksin oleminen omien ajatusten kanssa 15 minuutin ajan oli ilmeisesti niin luotaantyöntävää, että se ajoi monet osaanottajat antamaan itselleen sähköiskun, jonka välttämisestä he olivat aiemmin olleet valmiit maksamaan."

Joka minusta kertoo että kysymys ei ehkä ole siitä että filosofian lopputulokset viittaisivat epämiellyttäviin totuuksiin, tai että masentuneet olisivat parhaita filosofeja. Vaan se viittaa siihen itselleni kohtuu ilmiselvään asiaan että ajattelemien, oikein tehtynä, on työlästä ja vaikeaa. Karkeasti sanoen jos ajatus kulkee sujuvasti, se tehdään kevyesti Kahnemanin systeemi 1 soveltaen. Silloin saadaan nopeasti kohtuullisia vastauksia, ja ajattelu on miellyttävää. Mutta heti jos tavoitellaan huolellista totuudellista tietoa, prosessi on kohtuullisen työlästä. Loogisen, hitaan, tarkan ja työlään systeemi 2 käyttöön pitää vähintään harjaantua. Ja jossain määrin ajattelu on, paitsi hauskaa, niin myös epämiellyttävää.

Tämä voi nykyaikana unohtua kun onnellisuus on jotain jota pidetään niin ilmiselviönä että sitä ei kyseenalaisteta edes hedonismi -sanan negatiivisten konnotaatioiden vastaantullessa. Siksi kai teologiankin puolella harva korostaa Akvinolaista ja kerro että kristinopin miettiminen masentaa. Mutta sen sijaan on erityisen muodikasta selittää että ateismi tuo elämään angstia. ; Ikävä kyllä itse uskallan sanoa että jos näin on, syy ei ole niinkään filosofian maailmankuvallisessa sisällössä vaan siinä että ajattelu itsessään lisää elämään ripauksen angstia.