Minun oli vaikea uskoa ihmisiin.
Sitten avasin silmäni.
Ja niitä hyppeli joka puolella.
Pikku-ukkoja ja muita.
Ihmiset ovat todellisia.
keskiviikko 29. tammikuuta 2014
4 kommenttia:
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!
Sinäpä sen sanoit. Sama ongelma koputtaa otsaani, mutta joka kerran kun ajattelen noin, joudun perumaan puheeni. Eilen se tapahtui viimeksi. Tapasin livenä kokonaisen joukon rakastettavia ihmisiä. Ihmisiä, joista loisti hyväntahtoisuus ja lämpö, jonka koin todelliseksi. Tapahtumapaikka oli galleria, jossa yleensä tunnen itseni Zombiksi. Kuinka hauska heidän kanssaan oli nyt puhella.
VastaaPoistaHalailla (tapa joka ei tavallisesti ilahduta minua). Lämmin ilmapiiri on se, josta saa voimaa ja uskoa ihmisiin.
Mutta pahoin pelkään, että syy, ettei niin ole aikaisemmin tapahtunut, on minussa. Omissa asenteissani. Välillä olen vihainen koko ihmiskunnalle. Vaikka viattomiahan me olemme. Paljolti luonnekysymys.
Olen juuri ja juuri ennättänyt käydä lukemassa joitakin juttujasi. Kirjoitat sellaista vauhtia, etten pysy mukana.
Kuljen jälkijunassa. Mutta sitä olet jo ohittanut ne asemat, joten en ole viitsinyt enää niitä kommentoida.
Mutta toi runoksi muotoutunut ajatelma herätti minussa sympatiaa. Kun itse ajattelen usein juuri niin.
PS.
VastaaPoistaTuota edellistä bloggausta en ollut lukenut ollenkaan. Se käy hyvästä filosofian oppitunnista. Perehdyn siihen tarkemmin, kun ennätän. Nämä asiat, joista kirjoitat kiinnostavat kyllä minua.
(Meidän poika oli n. 5-vuotias, kun kysyin, mikä sinusta isona tulee? Pankinjohtaja, hän sanoi. Vai mikä se on sellainen, joka saa paljon rahaa?
Myöhemmin kysyin uudestaan. Filosofi, hän vastasi. Pankinjohtaja-filosofi!
Nyt jo isona hän opiskelee musiikkia.
Joululomalla hän näytti hyvin masentuneelta. Mikä hätänä? kysyin. No kun minulle on nyt selvinnyt, että valmistun ammattiin jossa ei saa mitään palkkaa!
Todellisuus on usein tarua ihmeellisempää. Vaikea lohduttaa. Voithan sinä jakaa lehtiä, sanoin. Yhtään ajattelematta, että lehdenjakajiakin jo pyritään vähentämään. Niilläkin menee huonosti.)
Pankinjohtaja-filosofi, sellainen kuin "Nalle" Wahlroos? Erinomainen ratkaisu.
VastaaPoistaEn tietysti halua vääristää ja ohjailla tulkintoja tekstissä jonka olen tarkoituksella rakentanut siten että oikeita lukutapoja on monta, mutta osa niistä liittyy logiikkaan, empiriaan, havaintojen realistisuuteen ja sanontojen näkemiseen muunakin kuin sanontoina. Mutta on siellä se optimistinenkin puoli, se jota tästä blogista ei ehkä helposti odota.
VastaaPoista