Holding my house : Talous sosiaalisuutena ja hyvyytenä.

Murresana huushollaus viittaa ruotsin kieleen ja "talon pitoon". Tätä kautta voidaan ajatella että taloa ylläpidetään. Ekonomian etymologia taas juontuu sanaan oikonomeia [oikos:talo ; nomos:laki]. Tämä kertoo juuri samantapaisesta asiasta.

Tätä kautta taloudella on välineellinen arvo. On elämä, johon tarvitaan taloa. Ja sen lait pitävät talon toiminnassa. Välineellisyys on yleensä ottaen itsessään nihilististä. Välineen kohdalla on enemmän kyse siitä että miten sitä käytetään : Esimerkiksi käytetäänkö sitä hyvään vai pahaan.

Kuitenkin taloudenpidosta on tullut itseisarvo. Tämä ei välttämättä ole hyvä asia. Yritän kuitenkin tehdä siitä pörröistä. En siksi että minusta asia olisi niin. Vaan sen takia että asiaa on vaikeaa nähdä niin. Siksi on hyvä kyseenalaistaa radikaalistikin omia perususkomuksiaan. Niin kannattaa tehdä vaikka epäonnistuisikin yrityksessään.

Aristoteles korosti kultaista keskitietä ja hänestä taloudessa oli hyvä erottaa rahan teko ahneudesta ja rahan teko talouden ylläpidoksi. Jos tämän hänen ideansa siirtäisi nykypäivään, sisältö olisi se, että talouden ei tullut ohjata ihmistä - esimerkiksi vaatia heiltä itsensä loppuun polttamista tuottavuuden nimissä - vaan ihmisen ohjata taloutta - eli saada ja varmentaa talouden avulla onnellisuutta.

Kuitenkin hän samalla tarjosi erikoisen hyvän määritelmän: "Nikomakhoksen etiikka" kertoo että "hyvä on sitä mitä kaikki tavoittelevat." Tässä määritelmässä talous on nykyään varsin hyvää.

Talouselämää kuvataan helposti lukuina. Kuitenkin joka ikinen kaupankäyntitilanne on jonkinlaista inhimillistä toimintaa.
1: Mukana on ehdottomasti tunne -elämä. Markkinavoimat on valjastettu niiden täyttämiseksi. Tästä päästään aivan suoraan kysynnän ja tarjonnan lain kysyntä -osaan. Tämä koostuu ihmisen haluista ja toiveista. Ihmisen halut ja toiveet liittyvät jollakin tavalla oleellisesti onnellisuuteen.
___1.1: Ongelmana tässä on Aristoteelisessä näkökannassa kohtuuttomuus. Eli ihmiset ovat ylenpalttisia ja ajavat tätä kautta itsensä haluamaan liikaa asioita. Tässä kohden vika ei ole välineessä vaan ihmisissä. Toinen asia on tietysti tyhmyys, joka saa ihmiset haluamaan asioita luulojen mukaan. Tässäkin kohden vika on ihmisissä.
2: Kaupankäynti on konstruktiivista ja säilyttävää eikä destruktiviista. Sillä jos sinulla on turha esine, jota et halua, markkinataloudessa sitä ei kannata rikkoa vaan myydä eteenpäin.
___2.1: Ongelmia tässä kohden tulee siinä että usein ihmiset heittävät asioita vain kaatopaikalle. Koska he eivät ole riittävän kaupallisia yrittääkseen soveltaa sitä elämänsä jokaiselle osa-alueelle. Tässä mielessä kierrätys on yhdenlainen erittäin markkinataloudellinen tapa yrittää hyödyntää toisen roskaa ja myydä sitä toiselle raaka -aineena. Tässä vika on välineen puutteellisuudessa ja ihmisisten laiskuudessa. (Ja ensimmäinen osuus johtuu osittain jälkimmäisestä.)
3: Kaupankäynnissä on aina kyse onnellisuusmoottorista. Maitokaupassa kauppias haluaa ennemmin rahasi kuin maitolitran ja sinä haluat toisinpäin. Tätä kautta molemmat tulevat onnellisiksi. Raha on tässä vain sovittu yhteinen väline, joka mahdollistaa erilaisten ja eri ihmisten onnellisuuksien ja arvostusten jonkinlaisen vertailun.
___3.1: Tässä asiaa mutkistaa "kysynnän ja tarjonnan lain" tarjonta -osuus. Se nimittäin tuottaa kilpailua. Kilpailun seurauksena hinnat putoavat. Monopolitilanteessa kauppias saa tasan tarkkaan sellaisen hinnan minkä ihmiset vielä suostuvat maksamaan, on kyseessä epäreilu tilanne jossa ostaja saa juuri saman verran onnea kuin mitä rahaansa arvostaa. Kaupankäynnissä kauppias muuttuu onnellisemmaksi. Kilpailutilanteessa hinnat taas lähestyvät sitä minkä kauppias on valmis myymään, jolloin kauppiaan onnellisuusosuus lähestyy sitä että hän tekee nollakaupan ja kaupassa vain ostajasta tulee onnellisempi.
4: Rahassa ja kaupankäynnissä ytimenä on luottamus. Inflaatio, rahan arvon väheneminen, juontuu usein nimen omaan luottamuspulaan. Tätä kautta terve markkinatalous pönkittää myös luottamuspuolta. Tämä taas ei ole huono asia.

Aristoteles sanoisi ehkä että ongelmana on pakote ja liiallisuus. Kilpailutilanteissa on häviäjiä ja häviäminen lisää onnettomuutta. Ja jos kilpailussa voitot keskittyvät eksponenttilakien mukaan, käy niin että on hyvin pieni määrä megavoittajia isoa häviäjien määrää kohden. Tämä tuskin lisää onnellisuutta. Tätä tehostaa se, että kaikille sama raha ei lisääkään onnellisuutta saman verran. Jos köyhä iloitsee eurosta enemmän kuin miljonääri, ei euro olekaan kaikille tasapuolinen onnellisuusmittari. Ja tämän varaanhan suurin osa yllä olevasta ajatusketjusta perustui. I FAIL. (Or not.)