Pelot

Monilla meistä on pelkoja. Tämä ei vielä tarkoita että enemmistö ihmisistä olisi pelkureita. Pelon vastakohta ei ole rohkeus. Pelon vastakohta on tunteettomuus. Rohkeus on pelon voittamista. Tunteettomuus taas on kylmää, psykoottista, patologista, pelottomuutta.

Pelko on luonnollinen vaisto. Se on ensisijaisesti suojaava vaisto, hyvä asia. Tälläinen pelko on ystävämme, ei vihollisemme. Se varoittaa meitä tekemästä asioita, jotka olisivat meille vaarallisia. Pelkoa kannattaa kuunnella kunhan järjen käyttö ei unohdu. Pelko voi vaikuttaa esimerkiksi reittivalintoihimme tavalla joka pelastaa henkemme. Pelolla on kuitenkin myös paha puoli, joka on vihollisemme. Lamaannuttava pelko, joka estää meitä toimimasta, on pahaa pelkoa.

Ensimmäiseksi pelkoa voivat tuottaa ne asiat joita emme ymmärrä. Tälläistä pelkoa voidaan torjua vain hankkimalla tietoa ja viisautta ja taitoa. Saamme paremman ymmärryksen, jolla sitten voimme ylittää torjuvan, emotionaalisen ignoraation, joka on ihmisen luonnollinen reaktio tuntemattoman ja oudon kohtaamisessa. Tälläisessä pelossa on takana sellainen viisaus, että pelkäämme koska meiltä puuttuu tieto ja valmistautuminen. Jos emme ole kokeneet jotain ja se sitten tulee vastaan, se pelottaa. Tämä ei ole pelkuruutta. Jos pusikosta yht'äkkiä hyppää aggressiivinen mies aseen, kuten metalliputken, kanssa, sen pelkääminen on luonnollista. Jopa viisasta. Tälläinen pelko on voitettavissa miettimällä, harjoittelemalla ja valmistautumalla.

Ja ennen kaikkea oppimalla virheistä.

Jos ongelma on niin monimutkainen että emme voi valmistautua siihen, pakeneminen voi olla erittäin viisasta. Tässäkin tapauksessa on syytä tietää että ongelma on ylittämätön. On tunnettava rajansa. Rajojen ylittäminen tälläisessä tilanteessa on uhkarohkeutta. Tyhmyyttä, jonka teemme siksi että joko pelkäämme pelkoa ja siksi että toiset pitäisivät meitä pelkureina tai typerinä. "Rohkeuden todistaminen" joko itselle tai muille on tyhmänrohkeutta. Eikä tyhmänrohkeus auta käsittelemään pelkoa. Tälläisessä sosiaalisessa paineessa pakeneminen voi olla viisasta, ja pelottavaa. Ja tätä kautta poistuminen voi olla jopa rohkea teko.

Ja toiseksi pelkäämme tietysti sellaisia asioita, jotka tiedämme. Jos tunnemme riskejä, huomaamme niitä myös helpommin. Joskus tiedämme että kohtaamme tilanteita, joista emme voi selvitä. Tälläisen pelon viisaus on siinä, etä ainut mitä voimme tehdä niille on väistää niitä. Väistäminen on pelon luonnollinen seuraus.

On katsottava mitä haluaa tehdä, mitkä ovat tavoitteet, mitä realistiset riskit ja mitä keinoja näiden torjumiseen voi realistisesti käyttää. Sota ei ehkä yhtä miestä kaipaa, mutta sotilaan omaiset ovatkin sitten jo aivan oma lukunsa. Siksi pitäisi aina miettiä minkä tekeminen on oikein ja mikä on viisasta. Tehdä sitten vain niitä jotka ovat molempia.

Ei väistää silloin kun pitäisi kohdata, eikä kohdata silloin kun pitäisi väistää. Kirjoitettuna helppo periaate. Sen hallintaan käytännössä taas tarvitaan elinikä.